En ole käynyt McDonaldsilla

En ole käynyt McDonaldsilla
En ole käynyt McDonaldsilla moneen vuoteen.
En käy McDonaldsilla.

Kävin Hesburgerilla.
Kävin Hesburgerilla koska oli nälkä.
Kävin Hesburgerilla koska oli rahaa.
Tilasin lihaa.

Tilasin lihaa.
En ole siitä ylpeä, mutta tilasin kumminkin.
Hymyilin työntekijälle.
Muistaakseni hymyilin työntekijälle.
Istuin ikkunapöydän viereen.
Halusin olla rehellinen, pelata reilua peliä.
Jos tuttu näkisi minut, olisin asettunut
ikkunapöydän viereen,
olisin rehellinen ja saisin siitä pisteitä.
Katsoisin häntä silmiin.
Katsoisin järkkymättä, että minulla on oikeuteni
syödä Hesburgerissa.
Painottaisin, etten syö McDonaldsilla.
Mainitsisin jotain epämääräistä kotimaisuudesta.
Kieltäisin olevani patriootti.
Pahoittelisin, etten ollut tilannut kala- tai,
totta kai, kasvisannosta.
Myöntäisin pikaruokaloiden synnit kierrätysasioissa.
Häpeäisin käytettyäni sanaa
'kierrätysasiat' 'kerrätyksen' sijaan.
Myöntäisin senkin, etten tiedä syömäni lihan alkuperää.
Painottaisin, etten syö McDonaldsilla.
Yrittäisin samalla syödä lihaa.
Puhuisin jotakin luonnon kiertokulusta.
Olisin hiljaa.
Kuuntelisin argumentit.
Nyökyttelisin.
Olisin hiljaa.
Alkaisin katua.
Alkaisin katua
Poistuisin

syötyäni
ensin


KAIKEN



LIHAN

Mème

Kaikki täältä menee moskovaan – jokainen runoilija, kirjoittaja ja tutkija toivoo että joskus moskova kiinnostuisi juuri hänestä. Jokainen unelmoi huhusta, että moskovassa kuulemma suhtaudutaan myönteisesti juuri hänen kirjoitukseensa - vaikkakin varsinaista hyvksymistä saadaan toki vielä odottaa.

Vielä teollisuuspatruunoiden, vanhan porvariston masinoima tuotekeskeinen ajattelu on siis kuolemassa. Enää arvoa ei ole muulla kuin vaihdolla. On uskomatonta se hybris, jolla talouden veturit ja heitä tai niitä seuraava yksityisen sektorin valkokaulusproletariaatti siipiänsä kokeilee ja tähän epävakauteen vakiintuu. Metaforana voisi käyttää junaa, jolla ollaan matkalla, mutta asemia ei ole olemassa, on liike ja liikkeen paradoksi. Olen ymmälläni. Liikkeessä on lapsellista ja kyseenalaista nojata nykymaailmassa vanhakantaiseen vasemmisto-oikeisto -jaotteluun, omistusoikeuden ja kollektiivisen omistamisen ristiriitoihin. Globaali maailmantalous on jo rikkonut kuvion. Omistaminen muuttuu anonyymiksi, valta jakautuu median ja maailmanlaajuisten brändien mukaan. Kukaan ei sanele rahan valtaa. Välinearvo ohjaa itseään. Toivottavasti babylonialaiset eivät luoneet tähän maailmaan ikiliikkujaa.

Voici un dessert bien typique finlandais, dans “la famille porridge”. Un dessert tout simple et très leger. Il s’agit d’un porridge de semoule (à l’eau) battu en mousse. Le Vispipuuro traditionnel est en general à base d’airelles rouges, puolukka en finnois.

1 l d’eau
- 2 dl d’airelles
- 1 à 1,5 dl de sucre
- 1,5 dl de semoule

Tekstit ovat sivuilta KunKirjoitan, Kapteenin lokikirja ja Il était une fois la Finlande

Tämä on siis meemiviesti, ja tästä on syytä kiittää Ristoa, joka haastoi kommentillaan juttuun "Haloo, onko Kari?" minut tekemään tällaista viattomille ihmisille.

Marko Tapio ja karhu

- Kyllä se pittää olla sekin kun sillä Marko Tapiolla sitten oli niitä puukkoja tupesta ulkona siinä yöpöydällä niitä piti kato, että hän niillä puolustaa itteänsä sitten, jos joku tulee, alkuaikona oli kaks vaan tai ykskö niitä oli. Että ihmisellä olis semmonen että hän toteuttaa itteään sodassa, kyllä se on inhottava ajatus, mutta kyllä kai se kutinsa pittää, mutta on siinä sekin että siitä on tuosta ajatuksesta ulkona kyllä se politiikka, että kyllä se on sitä politiikkaa kanssa, sitten jos oot siellä pyssyn kanssa ja sulla alkaa hajuaistit ja muut vertymään kun näet että se vihollinen sieltä tullee niin se on sitä biologiaa varmaan. Mutta kuka siitä päättää, se siitä on ulkona. Siitä ajatuksesta.
- Ja sitten nämä karhut, oli se nainen metässä lenkillä ollu, että hän oli tätä karhua sitten potkassu nenukkiiin, kun päälle oli tullu kato. Puolustanu poikasiaan. Tämä karhu. Niin sitten näitä kommentteja oli ihmisillä, netissä, niin minua ottaa se kyllä päähän se, että näistä karhuista leivotaan tämmöstä jeesusta, että jättäkää hyvät immeiset nämä karhut rauhaan, ja ei sinne pidä mennä sinne mehtään karhuja häirittemmään, pittää juosta vaan maantien varressa kato. Se on semmonen helppo jeesus, kun ihminen on se paha ja ihminen on tunkeutunu ja vienyt karhuilta ja susilta ja mitä näitä nyt on, alueet ja heitä ampuu. Onhan se näin. mutta kun katot sitä luontoo, ns. luontoa - mitä minäkin tässä - niin se on yhtä kiertoa ja käyttöä ja taistelua siellä. Niin joku karhuemo lastensa kanssa, nimenomaan lasten, hänestä tehdään tämä jeesus. Että hän vaan siellä elelee. Ja eleleehän se, mutta hänestä tämä hyvä tehhään. Vaikka siellä se konflikti on. Läsnä. Ja sitten kun konflikti tapahtuu, niinku tässä naisen ja karhun tapauksessa, niin se kielletään. Ei karhu voi pahhaa tehdä. Ei pidä mennä sinne mehtään, kato.

- Sitten oli eläinoikeusesitteessä joskus tämmönen lause, että 'ankarien olosuhteiden vuoksi on naali joutunut turvautumaan liharuokaan'. Ikään ku naali olis tästä pahoillaan, kyllähän minä muuten, mutta ymmärrätte varmaan. Toinen juttu oli se kun joku tosissaan yhessä pöydässä ehotti, kuka lie ollu, että pitäiskö opettaa oma kissa kasvissyöjäksi.

Pitäs vissiin käydä jossain sikalassa.

Haloo, onko Kari?

Yksikin asia on jäänyt ajattelematta loppuun. Jos nimittäin jätän metsänistutustöissä pottiputkeni metsään, lakkaako se silloin olemasta pottiputki? Haluaisin päästä tässä asiassa aineen ja idean ytimeen.

(Väliin pieni draamallinen esitys kuvaamaan tilannetta lukijalle.)

Pelto. Miehet poistumassa. Yksi katsoo taaksensa. Hän näkee puskaan piilottamansa työvälineen. Hän näkee sen. Mies kääntää katseensa pois. Poistuminen.

(Palaamme normaalilähetykseen.)

Tämä on askarruttanut, olen jäänyt hämärään. Tiedän ettei pottiputki häviä, ellei joku sitä nyt mene varastamaan. Kun palaan, se on siellä edelleen. Mutta mitä on pottiputkeni silloin kun en sitä näe, kun en sitä käytä? P-o-t-t-i-p-u-t-k-i häviää olemasta, se on varmaa. Hämähäkki ei tiedä sanoista mitään. Ja kun hämähäkki löytää putkeni, ei se ole sille sama asia kuin minulle. Sillä voi olla esineelle eri käyttötarkoitus, se voi kutoa sinne seittinsä. Onko se sille edes esine?

Entä jos putkeani ei tapaa kukaan? Maapallo vetää sitä puoleensa ja päinvastoin, pystymme esittämään esineiden oletettuja suhteita. Voimme olettaa, että se lojuu siellä. Tuleeko putkesta pelkkää materiaa, massaa ja tilavuutta? Siihen asti kunnes joku löytää sen.

Voidaanko sanoa, että metsässä on pottiputken mahdollisuus.

Aion nyt soittaa työnantajalleni ja kertoa tämän kaiken.