lauantaina, kesäkuuta 13, 2009

Auringonvalo käy kallioilla.
Aivan kuin sanat seisoisivat omillaan.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Ylioppilasjuhlilla

Käväisin kotipuolessa äidin serkun tyttären lakkiaisissa. Miehet puhuivat kahvipöydässä puusta. Ihmeteltiin miten huoltoasemilla myydään halkoja, jotka on katkottu sirkkelillä, seitsemän euroa semmosesta pikkusesta kasasta, ja arvatkaapa paljonko siinä tullee motille hintaa. Se tekkee kolmesattaa euroa motilta. Kyllä saapi sannoo, että on motilla hintaa. Minä kysyin sitten myyjältä, tyttären isä sanoi, että mitenkä ne tuommoset käypi kaupaks, ja hyvin tuntuu menevän. Eihän se seihtemän euroa tietenkään niin iso raha ole, kun ollaan mökille lähetty eikä sitten oo polttopuita varattu sinne makkaroita varten. Kun sillä tavalla aattelee niin. Sulla näkkyy nuita puutöitä vielä pihassa riittävän, yksi isäntä kysyi, siinä oli jotain puutavaraa pihassa. Sitten kertoi toinen isäntä millä tavalla hän oli koivikkoa harventanut, ja paljonko. Joku kysyi, että hyvinkö se jaksaa se sinun isäs vielä niin ja niin monta mottia tehhä halkoja. Kyllähän tuo tuntuu vielä tekevän. Käsipelillä, siis ilman koneita. Käsipelillä niin. Käsipelilläkö tekkee, kolmas isäntä kysyi. Niin. On se kyllä kova tekemään se sinun isäs. Sitten tuli sirkkelin käytöstä puhe ja siinä käytiin asiaa tarkemminkin läpi, niin että joku asiasta tietämätön, sanotaan nyt uhalla vaikka naishenkilö tai city-ihminen ei puheesta varmaan paljon olisi kostunut, ja sitten joku muisti vanhan aiheeseen liittyvän sanonnan, ja sehän nauratti, jos siis sanonnan ymmärsi. Talohan oli järven rannassa, ja kuhia tuostakin tuntuu nousevan, mutta meleko vähän taitaavat nykyään kalastaa. Ei siellä ennää kukkaan käy sitä roskakallaa pyytämässä pois, joku oli joskus käynyt, mutta tuethan siihen hommaan täytys saaha.