Närkästynyt mutta onnellinen

Olemme närkästyksellä lukeneet kuvasta jonka luotte yrittäjistä kirjoituksessanne "Mummonkylki". Esittämänne väitteet työntekijöiden välisestä solidaarisuudesta, ystävyydestä ja yhteyshengestä ovat suuresti liioiteltuja ja Teidän tapauksessanne jopa vääristeltyjä, ottaen huomioon

1) työntekijöiden luonne-erojen synnyttämät väärinkäsitykset, riittämättömyyden tunteet ja yleisen eksistentiaalisen ahdistuksen sekä
2) murre-erojen herättämän vihamielisyyden ja
3) työntekijöiden palkkaeroista ja vaihtelevasta uramenestyksestä juontuvan kateuden

tässä vain muutamia tekijöitä mainitakseni.
Näistä erityisesti murteiden käyttäminen yhteishengen ja luottamuksen luojana on työntekijöiden yleisesti käyttämä läpinäkyvä keskinäinen mielistelymetodi. (Tällä en tahdo sanoa ettei myös osa työnantajista sortuisi tähän.) Teidän tapauksessanne tämä ilmenee, vaikka ette tätä ehkä myönnäkään, tarinassanne käyttämästä ilmauksesta 'mummonkylki'. Luomanne kuva työntekijöiden välisistä suhteista on romantisoiva ja asettelemanne vastakkainasettelu työnantajia halveeraava. Totuus on kuitenkin toinen. Nyrkkisääntönä työntekijöiden välisistä suhteista voi sanoa, että jos kahvit tarjotaan, on se merkkitapaus.
Julkisessa keskustelussa tulisi myös kiinnittää huomio siihen, onko kahden ihmisen välinen ystävyys ylipäätään mahdollista ja missä määrin. Työntekijöiden tapauksessa se on usein työntekoa haittaava tekijä, vaikka voikin kohtuuden rajoissa käytettynä olla myös yritysten pääomaa hyödyttävä tekijä.
Lisäksi: sanomattakin on selvää, että yrittäjät ymmärtävät kauneutta ja meissä yrittäjissä on paljon kulttuurin ystäviä. Tunnen henkilökohtaisesti yhden yrittäjän, joka on järjestelmällisesti kieltäytynyt katsomasta jääkiekon MM-kisoja vuodesta 1983 lähtien.

Ystävällisesti mutta asiallisesti,

Raita Palina
Innovaatioympäristö- ja osaamisen osasto
Elinkeinoelämän Keskusliitto

Metsä

"Tuon metän minä pistän matalaks, sanokoon Luoja mitä tahhaan."
Se oli häneltä sekä voimanosoitus että uskontunnustus.
Kevätistutussää oli aurinkoinen.
Varjo ja valo vaihteli, tuuli kävi joskus.
Korppi lensi.

Rastaan ja peipon laulun saattoi kuulla.

mummonkylki

Tämä on sitä mummonkylkeä, taimenistuttaja sanoo toiselle löytäessään oikean pehmeän kohdan pistää työkalunsa.
Mutta jos liikaa puhuu, niin palkka ja työnantaja kärsivät.
Yrittäjä ei yritä maalata kuvaa tien varteen kerätystä kantopinosta vaan laskea siitä maksettavan hinnan.
(Oikeastaan sen laskee joku muu ja se tulee omistajalle, mutta yrittäjä laskee senkin.)

jälkirutina

Olisi tietenkin hyvä muistaa, että maailmassa on muutakin kuin kieli ja havainto. Ja kun puhutaan 'tapahtumista', niin itse asiassa Paavolainen kirjoittaa kirjassa tapahtumasta nimeltä jatkosota, joka seurasi tapahtumaa nimeltä talvisota, johon tekstissäsi viittaat. Mutta kyllä tuo jokavuotinen itsenäisyyspäivän mantra, jota luetaan maamme itsenäisyyden pelastajien kunniaksi on sekin kieltä. Ja siitä kielestä tässä on kai pohjimmiltaan kyse. Ei muuta.

Paavolaisen lauseesta

Aloin lukea Olavi Paavolaisen Synkkää Yksinpuhelua. Vaikka tyyli olisikin hieman kärsinyt ajan hampaasta - voisiko sanoa että osasta sen sanamuodoista on tullut arkisia tai banaaleita - niin ensihavaintona on kuitenkin kirjoittajan omakohtaisen havainnoinnin elävyys. Jo pelkkä seuraava katkelma vuodelta 1941 on kutkuttava.

1.7. Joensuu. Suuret joukot lottia hytisee asemalaiturilla.

Tuo lause. Kuinka monta kertaa on saanut kuulla Suomen itsenäisyyspäivänä siitä kuinka lotat ovat taistelleet, että miehet ja kotirintama antoivat kaikkensa, kiitos ja kunnia heille? "Suuret joukot lottia hytisee asemalaiturilla" on jotain muuta. Se on lauseena jotain muuta, (melkein) toista maata. Nuo tapahtumat otetaan meillä aina julkisuudessa haltuun tietyllä kielellä, miehet ja naiset taistelivat jne. Tarkoitan tällä nyt sitä, että vaikka nuo miehet todellakin olivat aseet kädessä puolustamassa maan rajoja ja siitä seurasi jotakin niin tässä on mielenkiintoista se, että tässä otetaan toinen keskustelu, diskurssi käyttöön.
Tässähän on nyt kyse siitä kuka puhuu. Tässä kirjassa puhuu Paavolainen. Tämä kirjan havainnointi tuo sodan, tässä tapauksessa kylläkin sotaan lähdön - lotat ovat matkalla sotaan - eläväksi, se tuo sen esille yksilön kautta, eiköstä juu. Se tuo sen lähelle, todellisemmaksi. Kun tämä teksti siis lähestyy minua herää kysymys, että
jos itse olisin nähnyt nämä lotat asemalaiturilla, olisinko nähnyt ne samoin kuin väitän tässä Paavolaisen nähneen, juuri hytisemässä (jos ymmärrätte mitä tarkoitan) vai olisiko ne voinut nähdä muulla tavalla, vaikkapa seisomassa ylväästi, tai jollain muulla tavalla?

Maailman tapahtumat ja niiden havainnointi. Eikö olekin niin, että tätä maailmaa on todellakin aina voinut havannoida hirvittävän monin tavoin ja onko samalla niin, että yksi ihminen näkee asiat vain sillä tavoin kuin haluaa ja vain sillä tavoin kuin kykenee?

Keuruulla

Keuruun museossa (http://www.keuruu.fi/museo/ikkunakotiseudulle.html)
on meneillään Ikkuna kotiseudulle -näyttely, jossa esillä olevat työt ovat päiväkotien ja koulujen lapsien tekemiä. Aiheeksi on valittu kotiseutu. Heti sisäänkäynnistä vasemmalle on savesta tehtyjä, kerrostaloja esittäviä töitä. Ne ovat lituskaisia ja kaksiulotteisia, savesta muovailtuja hieman vinksahtaneita talojen julkisivuja. Kun katsoo niihin leikattujen ikkuna-aukkojen läpi, voisivat ne olla pommitetun Berliinin tai Stalingradin raunioita. (Huolestuttavaa miten paljon työstän nykyisin jollakin tavalla sota-aiheista tavaraa. Olen kuin tehosekoitin, joka jauhaa samoja raaka-aineita - ja mitä siitä tulee - sitä samaa vihreää tahnaa.)
Jokaisen talon alanurkassa on valkoisella paperilla nimi, kuten Iida Sorjonen, Maria Lius tai Pekka Juponaho.

Oletetaan, ettei näissä taloissa asu lapsia. Ei, oletetaan että näissä taloissa on asunut sekä lapsia että aikuisia.

Siinä se kiteytyy.

3-1

"Mä tunsin kerran yhen jätkän, jolla oli tommonen nenä ja se oli tosi vittumainen tyyppi!" Tuttava oli saanut vappuna baarissa tuntemattomalta tällaisen kommentin ulkonäöstään. Kommentti oli tökerö, mutta tuossa tilanteessa on jotain herkullista. Että jokin ruumiinosa saattaa siirtyä ihmisen mielikuvituksessa värittämään tuntemattoman ihmisen persoonaa ja luonnetta - teleporttautua ihmisestä toiseen. Ja missäpä muualla tämä sattuisi kuin vappuna, tekonenien karnevaalijuhlassa.

Muistan penkkareiden tai vanhojen tanssien jälkeisen hiihtokeskuksen hotellin, jossa yksi mies alkoi vittuilla, että sulla on naamassa noita arpia. Tämän jälkeen hän julisti ääneen: "1-0!". Tämä ottelu jatkui yksipuolisesti aina tilanteeseen 3-0, jolloin päätin kaventaa tilannetta kommentoimalla miehen kaljua pelin sääntöjen mukaisesti. Sen jälkeen annoin hänelle luovutusvoiton poistumalla.

Revanssia ei olla järjestetty.