Kalliolla valo ja varjo koskettavat toisiaan.
Mykkänä aukeavat kuvan eteen asetetut sanat.

Kiireelliset Business Partnership Needed

KIIREELLISISTД liiketoiminnan Patrick K. W. CHAN!
LДHETTДJД: Mr. Patrick K. W. Chan
(Varapuheenjohtaja & Executive Officer)
Bank of China Limited
Hong Kong.

Olen Mr. Patrick KW Chan varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja Bank of China Limited, Hong Kong. Minulla on tuottoisaa liiketoimintaa foorumeilla aivohalvaus yhteistд etua jakaa teidдn kanssanne, ja se liittyy siirtдд suuren summan rahaa. Minulla on viittaus minun pyrkimys, joka sopii minun ehdotettu liikesuhde. Jos olet kiinnostunut tyцskentelemддn kanssamme minun tehdд yhteyttд minuun kautta minun yksityinen e-mail (patrickchan.89126@yahoo.com.hk) lisдtietoja, jos lдhetд minulle.

Sinun Koko nimi:
Puhelin ja faksi:
Maa:

Pian vastauksen tдhдn kirjeeseen on appreciated.Sincerely,

Mr. Patrick K. W. Chan

Sдhkцposti:patrickchan.89126@yahoo.com.hk

On melkoisen energiaa vievää sanoa suomeksi 'institutionalisoituminen'.
Se on muutenkin koominen ilmaisu. Siinä on yksitoista (11) tavua, siinä on murreilmaisun häivähdystä ("Oltiin päntin kanssa tutiolla") ja se tuo mieleen lapselle lepertelyn (Nyt tutimaan"). Juuri ennen nukahtamista siitä tulee mieleen muun muassa napakettu ja Suomen luonnonvaraisten soiden nykytilanne.

Ranskalainen suhauttaa nopeasti än-sti-ty-sjon. Institutionalization käynee englantilaiselta varmasti sekin suhteellisen vaivattomasti (vaiko ei)? Mikähän olisi sopiva uusi ilmaisu tälle sanalle?

Hedelmällinen menu Kuoleman surun tapaan

Vihreitä neulasia hiekan seassa

Muistorikkaita makuelämyksiä

Tervetuloa uudelleen

Auringonvalo käy kallioilla.
Aivan kuin sanat seisoisivat omillaan.

Ylioppilasjuhlilla

Käväisin kotipuolessa äidin serkun tyttären lakkiaisissa. Miehet puhuivat kahvipöydässä puusta. Ihmeteltiin miten huoltoasemilla myydään halkoja, jotka on katkottu sirkkelillä, seitsemän euroa semmosesta pikkusesta kasasta, ja arvatkaapa paljonko siinä tullee motille hintaa. Se tekkee kolmesattaa euroa motilta. Kyllä saapi sannoo, että on motilla hintaa. Minä kysyin sitten myyjältä, tyttären isä sanoi, että mitenkä ne tuommoset käypi kaupaks, ja hyvin tuntuu menevän. Eihän se seihtemän euroa tietenkään niin iso raha ole, kun ollaan mökille lähetty eikä sitten oo polttopuita varattu sinne makkaroita varten. Kun sillä tavalla aattelee niin. Sulla näkkyy nuita puutöitä vielä pihassa riittävän, yksi isäntä kysyi, siinä oli jotain puutavaraa pihassa. Sitten kertoi toinen isäntä millä tavalla hän oli koivikkoa harventanut, ja paljonko. Joku kysyi, että hyvinkö se jaksaa se sinun isäs vielä niin ja niin monta mottia tehhä halkoja. Kyllähän tuo tuntuu vielä tekevän. Käsipelillä, siis ilman koneita. Käsipelillä niin. Käsipelilläkö tekkee, kolmas isäntä kysyi. Niin. On se kyllä kova tekemään se sinun isäs. Sitten tuli sirkkelin käytöstä puhe ja siinä käytiin asiaa tarkemminkin läpi, niin että joku asiasta tietämätön, sanotaan nyt uhalla vaikka naishenkilö tai city-ihminen ei puheesta varmaan paljon olisi kostunut, ja sitten joku muisti vanhan aiheeseen liittyvän sanonnan, ja sehän nauratti, jos siis sanonnan ymmärsi. Talohan oli järven rannassa, ja kuhia tuostakin tuntuu nousevan, mutta meleko vähän taitaavat nykyään kalastaa. Ei siellä ennää kukkaan käy sitä roskakallaa pyytämässä pois, joku oli joskus käynyt, mutta tuethan siihen hommaan täytys saaha.

Olin näköjään raapustellut ylös viime kuntavaalien äänestystunnelmia.
Pistetään nyt tähän näin EU-vaalien kynnyksellä.

Kävelimme vaimoni kanssajulkista hyödykettä pitkin äänestyspaikalle.
Koulurakennuksen pelikentän koripallorengas
oli väännetty väkisin hymyyn.
En tuntenut ehdokkaista ketään
enkä löytänyt yhtään syytä äänestää mitään puoleista.
Pudotin tyhjän.
Vaimoni kertoi äänestäneensä jotta minä saisin ehdokkaan työpaikan.
Säkkipimeässä puistossa kiikkui joku.

Laitetaan tähän vielä pari vaalilinkkiä 1 ja 2

Matti Kassilan Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila on ihan metka ja nopealukuinen kirja. Suoraa puhetta omista elokuvista ja omasta elämästä. Ihan miellyttävä lukea tällaista no nonsense -tyyliä, jossa ei piilouduta häikäisevän, muita viiltävän ivan tai oman pöyhkeän erinomaisuuden taakse. (Kertojahan on miellyttävämpi, kun tällä on heikkouksia; muutama latteus on kauneusvirhe.) Kassilalta tulee kesällä Keuruun museoon näyttely Matti Kassila - ohjaaja omalla maallaan.

Vauva syntyi jo.
Ja possut kävelee yksinään illan tullen hämärässä.

Veljentytön, 4 vuotta, runo serkulleen.

Esimerkkejä maaninkalaisesta kalakielestä

"Lukuisia ovat ne deskriptiivisen luontoiset sanat, substantiivit ja verbit, joilla kuvataan kalain kokoa, muotoa ja liikkumistapoja.
Niinpä kookkaat ahvenet ovat jorssia, jortukoita, jurrikoita, kontturoita, korria, korrikoita, kossia, kossukoita, köriläitä, körssiä, körriä, kössiköitä, mossakkeita, norsseja, torilaita, torjakkeita, torrukoita, vonkaleita, vönkäleitä y.m. Yhtä hyvin kuin sanotaan esim. ahvenen köriläetä, voidaan sanoa köriläsahvenia: "köriläsahvenia kämmäöttel venneeseen". Pienet ahvenet eivät liene kalanpyytäjille eivätkä kalansyöjille yhtä rakkaita päättäen siitä, ettei niillä ole yhtä monta nimeä. Ne ovat vain jukia t. jurppia.

[...]

Lahnat ja parkit ovat milloin pieniä liperoita, lipsuja, lipukoita, lipuroita, litukoita, torakkeita, t. torakoita, milloin mustia korjakkeita, käsnäpäitä kämiläitä, emä kämpäleitä, käniköitä, kömpäleitä, lohkareita, lohnakkeita, loikareita, lopposia, lossukoita, lostikoita, lotikoita, lotsikoita, lotukoita, läikäreitä, läiskiä, läiskäkkeitä, lämpäreitä, läpäsimiä, lässyköitä, lätkiä, lätkäkkeitä, mäikäleitä, palstoja j.n.e.

[...]

Kuhasta lausui eräs eukko: "kyllä se on se kuha samallaenem mukero ku säöne, pehmee, niinkunj karvakoera, semmonev vunttura. Edelleen sama kala saattaa olla m.m. junttura, jullikka, kanttura, köllikkä, mätkä, mätkäke, mätkäle, ponokki, pöhlö, pönele, pönkäle, tohlo ja vääntö."

Ahti Rytkönen: Savupirttien kansa (WSOY, 1931)

Maaseutumatkailua Martikkalan kylässä

Varmasti kaikkien aikojen suurin yläsavolaisessa Martikkalan kylässä kertalinttuulla vieraillut pääkaupunkiseutulainen seurakunta nähtiin kevättalvella 1943. (Sivistyneille musiikinkuuntelijoille tiedoksi, että Martikkala on Pörsänmäen naapurikylä.) Noin viidenkymmenen hengen seurue saapui ensin junalla Lapinlahden kirkonkylän rautatieasemalle, missä heitä vastassa oli suuri määrä uteliaita kirkonkyläläisiä – ja martikkalalaisia isäntiä ja renkejä, jotka tarjosivat koko seurueelle parillakymmenellä reellä talvisen hevoskyydin Onkivesi-järven jäätietä pitkin suoraan kylän vastaperustetulle naisten kurileirille.

Rekiin pääseminen vei naisilta (ja heitä vastaanottaneilta ajureilta) kuitenkin aikansa, sillä naisseurue oli junasta noustessaan joukolla nousuhumalassa. Voi hyvin kuvitella kaupunkilaisnaisten älämölön, kielenkäytön (ahkerassa käytössä naisten suussa oli nykyihmisellekin tuttu sana 'vittu') ja mahdollisen muun riettauden olleen hevoskyydin tarjonneille kylän miehille niin ihmetyksen kuin järkytyksen aihe ja vähintäänkin perustavanlaatuinen elämys.

Pääsystä ekspediitiolle kuvankauniisiin yläsavolaisiin järvimaisemiin nämä naiset saivat kiittää työvoimaviranomaisia, joiden määräysten rikkomisista he olivat saaneet työtuomiot. (Tämä kertoo valitettavasti ainakin minulle ihmeellisen vähän siitä, millaisia nämä rikkomukset ovat mahdollisesti olleet.)

Myöhemmin leiriin saapui lisää samanlaisia naispuolisia maaseutumatkailijoita ympäri Suomea, joiden päivät kuluivat erilaisissa reippaissa metsä- ja maataloustöissä, kuten metsän- ja halonhakkuissa, taimien istutuksessa sekä perunannostossa. Aikaa jäi lisäksi seurustella varsinkin kylän miesten kanssa, ja naisten iloluonteisista seurustelutavoista on todisteena ainakin nämä setäni kirjaamat tapaukset:

"Tamperelaisten tyttöjen pöllinkuorintaporukka oli Karhun Lassin mökillä aikansa juhlittuaan ja isännän sammuttua huvikseen purkanut tuvan leivinuunin viimeistä kiveä myöten. Rissasen Heikki oli rintamalta lomalle tullessaan tavannut maantiellä neljä rotevaa leirin naista, jotka olivat alkajaisiksi hänelle ilmoittaneet: "Nyt tältä Suomen soltulta katsotaan munat. Heikki, [...] oli juossut koko matkan mökilleen asti ja päässyt eroon naisista vain heittämällä näiden saaliiksi selässään keikkuvan repun" (Niskanen 2003: 45)

En tiedä onko työleirillä työskennellyttä henkilökuntaa, vankeja ja senaikaisia kyläläisiä vielä kovinkaan montaa tässä maailmassa, mutta olisi ilo kuulla näiden kaikkien kertomuksista ja kokemuksista enemmänkin.

Aiheesta lisää:

Eino Lappalainen: Kohtalonvuodet (1993)
Pentti Niskanen: Ryssävihalla Brysseliin (2003)
Leo Puurunen: Lapinlahti Kotiseutukirja

timo rautiainen laulaa hoitamattomasta taimikosta

vapaassa kilpailussa

syntyy kilpailua

valosta ja ravinteista

parhaat kärsivät

hävinneet heikkenevät

heikot vievät ravinteita

latvukset supistuvat

alaoksat kuolevat

Tyranni

Tuli pikkuprinsessa maailmaan,
isä kynsi korvallistaan
että mikä tuon lienee tuonutkaan
tähän aivan talven niskaan;

tuli sangen alasti pakkaseen
ja alkoi sen jeremiaadin,
joka turvaa itkun tyrskeeseen
ja merkitsee: minä vaadin.

Sitä kuunnellessa sietää kait
isäraukan raapia niskaa
- tuo tulokas laatii uudet lait
ja entiset syrjään viskaa.

Voi sinuas, tyranni pikkuinen;
olet mahtaja aikamoinen,
sun valtas on kaksinkertainen:
olet kuopus ja esikoinen.

- Aaro Hellaakoski

Setäni kirjoittaa 30-luvun suomalaisesta maaseudusta, jonka hän lapseni koki, seuraavaa:


"Suomalaisessa syrjäkylissä elettiin jokseenkin primitiivistä elämää, eikä minun syntymäkyläni Savossa, johon kohtalo oli minut asettanut, poikennut millään tavalla muista. Elämänkysymyksissä uskottiin vakaasti siihen, mitä kansakoulussa ja kinkereillä oli opetettu ja pelättiin vain, ettei tavoilta ja mielipiteiltä olisi erottu yleisestä linjasta. Yleinen evankelis-luterilainen ilmapiiri oli lauhkea, suorastaan flegmaattinen. Mitään kiihkoilua ei esiintynyt. Jumalan sanan rinnalla harrastettiin suvaitsevasti myös vanhaa taikauskoa. Pimeinä iltoina kerrottiin kummitustarinoita, taikoja tehtiin ja lääkäreiden sijasta turvauduttiin luontaishoitoon. Koska hampaita ei hoidettu eikä harjattu, hammassärkyä kestettiin lapsuudesta lähtien, jopa viikkoja yhteen menoon, usein siihen saakka, että mätivä hammas putosi luonnollisesti suusta. Kasvojen vinous monilla johtui toispuoleisesta purennasta. Kerran kevättalvella minä sairastuin sikotautiin. Että oli talvi, muistan siitä, että sianpaskakääre, joka asetettiin kaulaani, oli melkein jääkylmä. Kääreen kylmyys melkein yhtä paljon kuin sen hirvittävä haju sai minut kiljumaan kauhusta.
Suomen maalaiskylissä ei sairasta lähdetty lääkärille viemään vähässä hädässä. Meidän naapuritalossa 17-vuotias tyttö kuoli umpisuolentulehdukseen. Mummot veisasivat virsiä vuoteen vieressä.

Näin 40-luvusta:

"Maailma oli siihen aikaan ja vielä paljon myöhemmin tiukasti yhteen punottu tapojen, pukeutumisen, puheiden ja ajatusten osalta. Kun Helan Akun mökissä majaileva metsätyöläinen toi kerran eväspöytäänsä voita kokonaisen kilon paketin, sitä pidetiin jumalanpilkkana, josta puhuttiin kylällä pitkään paheksuen ja päätä puistellen. Tapaus sattui sodan jälkeen, kun voi ei ollut enää kortilla, kun kommunistit oli päästetty eduskuntaan ja kun rengit olivat karanneet taloista ja huutelivat humalassa solvauksia entisille isännilleen. Ennen sotia olisi voillaan ja eväillään rehvastelevat rengit pantu pian paikoilleen. Ennen sotia palkolliset ottivat ruokapöydässä vain varkain, kun isäntäväen silmä vältti, voinokareen leivänpalalleen ja painelivat sen siihen näkymättömäksi, joskus molemmille puolille. Renkiä ja piikoja sai pestata suurin piirtein nälkäpalkalla."

Edelleen 60-luvusta:

"Pohjoissavolaisessa pitäjässä kuusikymmentäluvulla eli kohtalaisen vauraassa mäenrinteellä kohoavassa talossa emäntä, joka uskalsi uhmata yleistä mielipidettä ottamalla leskeksi jäätyään uuden itseään huomattavasti nuoremman miehen. Evankelis-luterilaisessa Suomessa emäntää ei kivitetty, mutta hänet tuomittiin seudulla toisinajattelijana kaikissa kahvikekkereissä. Kun talon ohi ihan tuvan ikkunan alla kulki kylätie, oli emännällä tilaisuus perisuomalaisella tavalla osoittaa ohikulkijoille ajatuksenvapauttaan. Kun hänet oli tunnottomasti tuomittu kerettiläiseksi kylällä, hän osoitti paljastetulla takapuolellaan yhtä julmasti tupansa ikkunasta, mitä mieltä hän oli kylän asukkaista ja näiden ajatuksista.
Tässä savolaisessa pienyhteisössä ei kukaan ollut kuullut feministeistä, mutta emäntää alettiin vähitellen pitää, jos ei ihan intellektuellina, niin ainakin rohkeana ja itsenäisenä ajattelijana."

Pentti Niskanen: Ryssävihalla Brysseliin (Johan Beckmann Institute 2003)

Katselin tuossa Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! -ohjelman jakson Maalla ei ole mukavaa. Ei ollut niin paha kuin olin ajatellut. Kaikki siinä mainitut huonot puolet maaseudusta ovat tai ovat olleet totta: naapureiden syynäys, sukurutsaa lähentelevät sukulaissuhteet, sivistyksen puute, sosiaalinen kontrolli, epäekologisuus, sosiaalisten suhteiden niukkuus, "keskustamafia" jne. jne.

Setäni, joka syntyi talollisen pojaksi 30-luvun alussa, on kirjoittanut kokemuksiaan esimerkiksi tuosta maaseudun sosiaalisesta kontrollista, ja olen kuullut muilta tiukoista luokkaeroista esimerkiksi talollisten ja mökkiläisten välillä. Tuo sosiaalinen kontrolli taitaa nykyisin olla hiukka vähenemään päin. Hiukkasen.

"Parempi juomari kuin lukija", tiesi isomummoni neuvoa nuoria naisia miehenotossa. Ohje pitää lähestulkoon paikkansa vieläkin.

Maaseudun huonoihin puoliin suhtautuu itse omalaatuisuuksina, tapauksina joista mielellään kuulee ja joista pahimpia voi päivitellä, kunhan ei omalle kohdalle napsahda.

Se on varmaan tuo veri joka kuitenkin maaseudussa vetää. Siellä on menneisyyden kaivo. Tulevaisuuttakin.

Onneksi Enbuske ei ollut hommannut ohjelmaansa jotain nuorta kaupunkivihreää selittämään painokkaasti, että hän ei sitten viihdy mökillä yhtään, ja kuka niitä puolukoitakin oikeesti jaksaa kerätä, en tykkää murtomaahiihdosta, tuo lätäkkö on ihan mälsä. Jos maaseutu ei kiinnosta, niin mikäs siinä, mutta usein niillä suuriäänisimmillä, joilla ei ole maaseudusta mitään omakohtaista kerrottavaa, on tylsimmät jutut aiheesta.

Näin Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestyspäivänä on hyvä hiukan kerrata maan edellisten presidenttien historiaa, vaikkakin sitten humalassa kerrottuna.

Kohtaaminen

Elämä tiellä oli vilkastunut. Sen uudella asfalttipäällysteellä, jonka tekemisestä oli päätetty jossakin kaukana, kulki henkilöautoja ja rekkoja, ja lämpimimpänä vuodenaikana moottoripyörät kiihdyttelivät parikilometrisellä suoralla osuudella edestakaisin, mikä olisi kuulunut tien vieressä samaisella osuudella seisoneen talon sisälle varmasti häiritsevänä, jos siellä olisi ollut joku paikalla.

Talolla oli nimikin, joka oli eri nimi kuin siinä asuneiden ihmisten sukunimi; ohikulkijat toistivat nimen paljon harvemmin kuin paikalliset asukkaat, vaikka edellisiä olikin jälkimmäisiä paljon enemmän.

Jos taloa katsoi ohi mennessään, tajusi, että viimeisin oman ajoneuvon ääntä edeltävä suurempi ääni sen pihassa oli ollut

Pam pam pam pam pam PAM

Pam pam pam pam pam PAM

vasaran, naulojen ja laudan kohdatessa toisensa ikkunankarmien molemmin puolin. Kun pysähtyi talon pihan kohdalla ja nousi pois ajoneuvosta, näki että ulko-ovi oli helposti murrettavissa auki, toinen oven sarana oli irronnut. Sisällä pienen tuvan hirsiseinällä olisi roikkunut kalaverkko jota oli uitettu läheisessä järvessä, jos sitä ei olisi viety pois. Punaiseksi maalatun uunin päällä oli kuitenkin paperi, johon oli kirjoitettu:

Hyvä varas! Älä vie näitä tulitikkuaskeja.
Vanhimmat ovat 1940-luvulta.

Terveisin Eero

Mutta mitään tulitikkuaskeja ei ollut.

Suomalaisesta maaseudusta voisi kirjoittaa sellaisen beckettiläisen niukkuuden valikoiman.


Näytelmä:

Pekka saapuu metsänhoidollisista toimista.

Kaarina: Näkyikö ketään?

Pekka: Haukka.

(Tauko.)

Pekka: Yksi ajoi ohi. En tuntenut.

(Tauko.)

Pekka: Joku ajoi vastaan.

Kaarina: Kuka?

Pekka: Esteri kai tuo oli.

Kaarina: Ai metsäautotiellä? Mitä se siellä.

Pekka: Maantiellä.

Kaarina: Missä kohti?

Pekka: Pellon vieressä.

(Pitkä tauko.)

Pekka: Rottakankaan lähellä.

Kaarina: Ai siinä. Lie ollu kirkolle asiaa.

Pekka: Koivikkoon olivat virittäneet ansan.

Kaarina: Jaa! Mihin koivikkoon?

Pekka: Siinä kun tullaan ampuradan jälkeen mutkasta, kun kääntyy oikealle.

Kaarina: Oliko mittään?

Pekka: Ei.

Onhan maaseutu muutakin kuin kaurismäkeläistä toteamista, mutta siinä sosiaalisessa niukkuudessa on jotain samaa kuin Beckettin näytelmissä. Maaseudulla on paljon leskiä. Heidän elämästään tulisi jonkun kirjoittaa.

Wilfred Benitez -säätiö

Näillä kotisivuilla on mahdollista lahjoittaa rahaa Wilfred Benitezille,
joka kärsii dementia pugilisticasta ja elää äitinsä hoivissa Puerto Ricossa.

Olisiko syksyn uskaliain iskelmäsanoitus tässä:

ikävän tuulikello soi
kesän muistot haravoi

-Simo Silmu (san. Tomi Salmi)