lud

lähdet ukonsieneen
toivoen saalista

kuusen karikkeet
ja niille kasvavat sienet

merkki pysyvästä

ja ehkä sinua

tiedättekö
kuusiin ei ole vielä koskettu
mutta vanha hirmu on
harventanut koivumetsäänsä

pulkkosieni on vallannut siellä alaa

tiedättekö
kun minusta tulee
uusi vanha hirmu
järki ja valta
kaataa tuon kuusikon

Valokuvat

Kai tämä on parasta kirjoittaa ylös ennen kuin tämän unohtaa. Eli siis: päiväkirja. Katsellessa isän ja äidin valokuva-albumeja tavoitti niistä jonkinlaisen yllätyksettömän, tai sanoisiko puuronomaisen elämänkaaren. Suomen kansan harmaa vaellus maan kamaralla. Häät, hautajaiset, ystävien ja sukulaisten vierailut, juoksukilpailut joiden jälkeen Lasse Viren liikkuu kuin heeros vierellään ihailevien lasten ja nuorten rivistö, lasten syntymäpäivät, lasten leikit, talon remontointi, kastetilaisuudet, koiranäyttely, suomenajokoirien astuttaminen, hirviporukka nylkee kaadettua hirveä hymyillen kuin lapset, isä puku päällä uudessa työssään kirjastoauton ratissa, isä halkopinon vieressä, jonka suoruus on harvoja merkkejä jonkinlaisesta näkyvästä kunnianhimosta.

Eikä voi väittää etteikö tarpeita olisi, etteivätkö vanhemmat arvottaisi omaa elämää saavusten kautta kun kuuntelee äidin kertomaa tarinaa Bökarsin kartanosta, missä oli nuorena kesän keittiössä töissä ja Armi Ratian kirjeestä, jossa tämä pyytää häntä vakituisesti palvelukseensa.
”Olis piässy tämäkii mökinakka herraskaiseen talloon. En tiijä mikä sitten veti...tänne korpimaille.”

Mistään katkeruudesta ei voi puhua. Mahdollisuuksista. Miten elämä olisi voinut mennä toisin.

tyhjä paperi

ruutupaperin kulmat taittuvat

paperi katoaa
suoksi vailla katsojaa

mahdollinen jumala

minun alku ja loppu