ränsistynyt talo
sulkumerkkien välissä

v. 2

Kuolema oli varis koivun piilossa.
Laiturilla mölis elämä ja hakkas rintaansa.
Aurinko kiersi meidät kaukaa,
kirkkaana ja turhamaisena.
Pidit silmiäsi kiinni, olit sylissä.
Lähellä kulki jumala.

Typerää tällaisen blogin pitäminen, kun tänne jotain kirjoittaa, niin kohta huomaa,
ettei siitä olekaan vielä mihinkään ja se pitää ottaa pois. Ja luulisi, että sekin ärsyttää lukijaa,
että korjailee jotakin, koska kuka viitsii lukea samaa blogitekstiä uudestaan sen takia? Pitäisi saada kerrallaan kohilleen, muuten ei toimi. Tai sitten kypsytellä piilossa aikansa. Kukaan ei kommentoi tekstiä, josta ei pidä. Pitänee perustaa toinen blogi, missä kirjoitella enemmän aikaa vieviä tekstejä. Ehkä sitten niin.

Tarina

Naapurimetsästä löysin omanarvontuntoisen vaaleaorakkaan. Orakkaassa on kova maku, ja se protestoi hieman pannulle joutumista, mutta kun lisää sipulin ja kerman mukaan kantarelleja, orakkaatkin asettuvat. Ei Mäntässä tunnisteta lajia. Jyväskylän Laajavuoressa on toisin, se sijaitsee viiden kilometrin säteellä Kortepohjan ylioppilaskylästä. Hyvä on, Jussi soitti ja sanoi tavanneensa Laajavuoresta poimimatonta lampaankääpää, orakasta ja punikkitattia. Mutta oikeasti halusin asian olevan niin. Se oli minun havaintoni. Orakkaassa on kova maku. Näin teksti-tv:stä, että tutkimusten mukaan ihmiset kokevat maut eri tavalla. Mutta ainakin vaimoni piti yhdistelmästä. Minäkin. Hän sanoi sen ääneen. Kumpi se oli? Joka tapauksessa olen lukenut, että kumppanit valitsevat toisensa hajun perusteella ja että Mänttä on suomalainen kaupunki, joka sijaitsee Pohjois-Hämeessä, Pirkanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. No niin. Oikeastaan ne löysi Heli. Minä nyt vain kuulosti paremmalta. Satuin nyt käyttämään tällaista ilmausta. Sillä ei ole mitään tekemistä seksismin kanssa. Heli on vaimoni. En minä pysty sitä todistamaan. En minä pysty sitä todistamaan. En minä pysty sitä todistamaan. Usko nyt.
Kangasmetsästä.

Minua vastaan tuli nainen, jolla oli kaunis kukka kädessään.
Kysyin häneltä: mikä on tuon kukan nimi? Nainen vastasi minulle:

"Miksi haluat tietää kukan nimen, katso sitä, se on kaunis,
tarvitseeko piharatamo muka nimeään ylittäessään meriä?

Olet varmaankin runoilija.

Synnyit ilman nimeä ja silti vanhempasi rakastivat nähdä sinut ensimmäistä kertaa,
sitten opit leimaamaan lippujasi, lopeta jo, sinä horiseva konduktööri,
avaa silmäsi, jos sinulla olisi nimi olisit sokea.

Järkytänkö kenties? Katso ympärillesi. Ihmiset tervehtivät nähdessään,
istuvat kahvilassa kuin sillit ja avaavat taas suunsa pyytäessään laskun.

Sinun kielesi. Se haluaa tietää onko taiteilijan taulussa mustavariksia,
mustia variksia vai korppeja, se ehdottaa kolmea vastausta kysymykseen jota ei esitetty.

Kerronpa sinulle jotakin, runoilija. Ihmisten avatessa suunsa heidän silmänsä menevät ristiin
ja he kävelevät toistensa ohi, he eivät ikinä löydä toisiaan ja heidän puheessaan on vähemmän mieltä kuin kahden merellä kohtaavan perämoottorin papatuksessa.

Tällainen on sinun työkalusi, lyö siis suuhusi tuppi, avaa silmäsi
ja lakkaa kyselemästä kukkien nimeä siksi ettet osaa kuvailla niiden kauneutta.
Ne olivat täällä ennen sinua ja vielä sinun jälkeesikin."

Kuuntelin häntä hiljaa ja mietin mitä vastata...