keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Setäni kirjoittaa 30-luvun suomalaisesta maaseudusta, jonka hän lapseni koki, seuraavaa:


"Suomalaisessa syrjäkylissä elettiin jokseenkin primitiivistä elämää, eikä minun syntymäkyläni Savossa, johon kohtalo oli minut asettanut, poikennut millään tavalla muista. Elämänkysymyksissä uskottiin vakaasti siihen, mitä kansakoulussa ja kinkereillä oli opetettu ja pelättiin vain, ettei tavoilta ja mielipiteiltä olisi erottu yleisestä linjasta. Yleinen evankelis-luterilainen ilmapiiri oli lauhkea, suorastaan flegmaattinen. Mitään kiihkoilua ei esiintynyt. Jumalan sanan rinnalla harrastettiin suvaitsevasti myös vanhaa taikauskoa. Pimeinä iltoina kerrottiin kummitustarinoita, taikoja tehtiin ja lääkäreiden sijasta turvauduttiin luontaishoitoon. Koska hampaita ei hoidettu eikä harjattu, hammassärkyä kestettiin lapsuudesta lähtien, jopa viikkoja yhteen menoon, usein siihen saakka, että mätivä hammas putosi luonnollisesti suusta. Kasvojen vinous monilla johtui toispuoleisesta purennasta. Kerran kevättalvella minä sairastuin sikotautiin. Että oli talvi, muistan siitä, että sianpaskakääre, joka asetettiin kaulaani, oli melkein jääkylmä. Kääreen kylmyys melkein yhtä paljon kuin sen hirvittävä haju sai minut kiljumaan kauhusta.
Suomen maalaiskylissä ei sairasta lähdetty lääkärille viemään vähässä hädässä. Meidän naapuritalossa 17-vuotias tyttö kuoli umpisuolentulehdukseen. Mummot veisasivat virsiä vuoteen vieressä.

Näin 40-luvusta:

"Maailma oli siihen aikaan ja vielä paljon myöhemmin tiukasti yhteen punottu tapojen, pukeutumisen, puheiden ja ajatusten osalta. Kun Helan Akun mökissä majaileva metsätyöläinen toi kerran eväspöytäänsä voita kokonaisen kilon paketin, sitä pidetiin jumalanpilkkana, josta puhuttiin kylällä pitkään paheksuen ja päätä puistellen. Tapaus sattui sodan jälkeen, kun voi ei ollut enää kortilla, kun kommunistit oli päästetty eduskuntaan ja kun rengit olivat karanneet taloista ja huutelivat humalassa solvauksia entisille isännilleen. Ennen sotia olisi voillaan ja eväillään rehvastelevat rengit pantu pian paikoilleen. Ennen sotia palkolliset ottivat ruokapöydässä vain varkain, kun isäntäväen silmä vältti, voinokareen leivänpalalleen ja painelivat sen siihen näkymättömäksi, joskus molemmille puolille. Renkiä ja piikoja sai pestata suurin piirtein nälkäpalkalla."

Edelleen 60-luvusta:

"Pohjoissavolaisessa pitäjässä kuusikymmentäluvulla eli kohtalaisen vauraassa mäenrinteellä kohoavassa talossa emäntä, joka uskalsi uhmata yleistä mielipidettä ottamalla leskeksi jäätyään uuden itseään huomattavasti nuoremman miehen. Evankelis-luterilaisessa Suomessa emäntää ei kivitetty, mutta hänet tuomittiin seudulla toisinajattelijana kaikissa kahvikekkereissä. Kun talon ohi ihan tuvan ikkunan alla kulki kylätie, oli emännällä tilaisuus perisuomalaisella tavalla osoittaa ohikulkijoille ajatuksenvapauttaan. Kun hänet oli tunnottomasti tuomittu kerettiläiseksi kylällä, hän osoitti paljastetulla takapuolellaan yhtä julmasti tupansa ikkunasta, mitä mieltä hän oli kylän asukkaista ja näiden ajatuksista.
Tässä savolaisessa pienyhteisössä ei kukaan ollut kuullut feministeistä, mutta emäntää alettiin vähitellen pitää, jos ei ihan intellektuellina, niin ainakin rohkeana ja itsenäisenä ajattelijana."

Pentti Niskanen: Ryssävihalla Brysseliin (Johan Beckmann Institute 2003)

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Katselin tuossa Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! -ohjelman jakson Maalla ei ole mukavaa. Ei ollut niin paha kuin olin ajatellut. Kaikki siinä mainitut huonot puolet maaseudusta ovat tai ovat olleet totta: naapureiden syynäys, sukurutsaa lähentelevät sukulaissuhteet, sivistyksen puute, sosiaalinen kontrolli, epäekologisuus, sosiaalisten suhteiden niukkuus, "keskustamafia" jne. jne.

Setäni, joka syntyi talollisen pojaksi 30-luvun alussa, on kirjoittanut kokemuksiaan esimerkiksi tuosta maaseudun sosiaalisesta kontrollista, ja olen kuullut muilta tiukoista luokkaeroista esimerkiksi talollisten ja mökkiläisten välillä. Tuo sosiaalinen kontrolli taitaa nykyisin olla hiukka vähenemään päin. Hiukkasen.

"Parempi juomari kuin lukija", tiesi isomummoni neuvoa nuoria naisia miehenotossa. Ohje pitää lähestulkoon paikkansa vieläkin.

Maaseudun huonoihin puoliin suhtautuu itse omalaatuisuuksina, tapauksina joista mielellään kuulee ja joista pahimpia voi päivitellä, kunhan ei omalle kohdalle napsahda.

Se on varmaan tuo veri joka kuitenkin maaseudussa vetää. Siellä on menneisyyden kaivo. Tulevaisuuttakin.

Onneksi Enbuske ei ollut hommannut ohjelmaansa jotain nuorta kaupunkivihreää selittämään painokkaasti, että hän ei sitten viihdy mökillä yhtään, ja kuka niitä puolukoitakin oikeesti jaksaa kerätä, en tykkää murtomaahiihdosta, tuo lätäkkö on ihan mälsä. Jos maaseutu ei kiinnosta, niin mikäs siinä, mutta usein niillä suuriäänisimmillä, joilla ei ole maaseudusta mitään omakohtaista kerrottavaa, on tylsimmät jutut aiheesta.

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Näin Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestyspäivänä on hyvä hiukan kerrata maan edellisten presidenttien historiaa, vaikkakin sitten humalassa kerrottuna.