Gainsbarre (Gainsparru)

Yle Teemalla esitettiin hieno sarja Sydämessä chanson -dokumentteja. Viimeisenä oli vuorossa Serge Gainsbourg, tuo Ranskan Kauko Röyhkä. Tässä muutamia makupaloja juutuupista.


Serge Gainsbourg & Jane Birkin: 69 Année Érotique

Sanat kappaleeseen englanninnoksineen täältä

Serge Gainsbourg: Comic Strip

Sanat täältä

Serge Gainsbourg: Initials BB

Sanat täältä


Serge Gainsbourg: Requiem pour un con

P Mustapää: COMMEMORATIO AMORARUM

Syystuuli liehtoo nurkissas,
kun tinaat, Lindblad, kannujas.
Kun ikkunastas katselet
näet: ruohonkorret kuloiset
pihallas taipuvat maata vasten.
On aika henkien autuasten,
on sielujen päivä. Marraskuu.
Hämärä tupaasi laskeutuu.

Jäät katselemaan ja keskityt.
Jotakin, Lindblad, muistat nyt.

On juuri näkökentässäsi
utuinen, kuulas naisen käsi.
Se kantaa kiulua. Navettaan
joku leijaa yli pihamaan.
Nyt askelen näet kiirehtivän
nyt näet huivin himmeän,
nyt sumun seassa hameen harmaan
sinä tunnet äitivainajas armaan.
Ja niinpä, Lindblad, marraskuussa
kuhankeittäjä laulaa pihasi puussa
ja ryytimaassasi kukkivat
satakaunot, mintut, resedat,
on ruoho liian vihreää,
mehiläisiä lentää vilistää,
koko päivä huokuu suvea,
on liian kaunis maailma.

Ja juosten, hyppien, huutaen
tavoitat äitisi suloisen.

Ja sinua, lapsivainajaa,
hymyillen äitisi taluttaa.
Hän nauraa kanssasi ihanasti,
kun menette lehmitarhaan asti.

Ei muuta sitten. Hämärässä
nyt istut tuvassas, Lindblad, tässä.

"Hyvää iltaa. Ette tiedä kuka minä olen. Kukaan ei tiedä. Se kirjaston tätikin, joka hymyilee minulle kun lainaan runokirjoja, hän pitää minua sen vuoksi ylevänä ihmisenä. Hah-hah-hah-hah-haa! Jospa hän tietäisi! Lainaan noita kirjoja jotta hän pitäisi minua ylevänä ja nauran päästessäni kotiin. Hah-hah-hah-hah-haa! Säilytän lainaamiani runokirjoja, kehtaanko tätä edes sanoa, en, kylläpäs, kerron sen teille silti. Toaletissani! Aa-hah-haa-haa! Ettäkö vielä lukisin niitä! Siitä viis, ajatelkoon kirjaston väki mitä tahansa, minä korkeintaan katson niistä kansikuvat. Viikon lainausajan jälkeen alan nuuhkia niitä, kun omat aromini ovat vieneet parhaimman terän niiden ummehtavasta pölystä. Toisen viikon jälkeen alan hermostua. Siirrän ne muihin huoneisiin, missä ne levittävät vaimoni ja lapsieni tietämättä huoneilmaan hiukkasiani! (Tietysti ne ovat olleet talomme toaletissa piilotettuina.) Kolmannella lainaviikolla tuuletan niitä takapihan parvekkeella, jotta virkailijat eivät saisi tietää mitään. Eivätkä he tiedäkään! Sellainen minä olen! Kaikki pitävät minua kunniallisena ihmisenä! AH-HAH-HAH-HAH-HAAA!!!"

Sana viikoksi

"Palatakseni jänistä syövään haukkaan. Jos tämä on tapahtumana jumalalliseen järjestykseen kuulumaton, tuleeko meidän ajatella, että ihminen syömässä jotakin eläintä olisi jumalalliseen järjestelmään kuulumaton tapahtuma? Mutta jos luonto ei kuulu jumalalliseen järjestelmään, ihminen voi sitä syödä."

"Esimerkiksi suolestaessamme muikkua voimme hyvin tuntea, miten sieluumme laskeutuu jonkinlainen kylmää säteilevä rauhallisuus ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne luonnon kanssa. Saatamme ehkä tuntea liittyvämme osaksi jonkinlaista luonnollista kiertokulkua tuon suolestustoimen aikana. Kädenliike on nopea, selkeä ja sisuskalut irtoavat nopeasti ja siististi."

"Toisin on kuhan kanssa. Kun kokonainen kuha, mielellään tietenkin itse pyydetty, tuodaan taloon, on se juhlatapaus. Kala on kunnioitusta herättävän kokoinen ja näköinen. Tämän kalan siivoaja päätyy epäilemään edellistä muikun kanssa ilmitullutta huomiotaan. Ilman kunnollisia apuvälineitä, vaikkapa pelkän puukon kanssa, joutuu kalansiivoaja huomaamaan miten tuo kala ensinnäkin ikään kuin panisi vastaan koko tapahtumalle. Sen pää on melko hankala irrottaa, sen sisuskalut ovat todellakin isokokoiset ja muistuttavat paljon enemmän omiamme kuin muikun. Pienenlaista kuvotustakin voi siivoajassa herätä."

"Nämä kaksi lienevät sotaa käyvän ihmisen kaksi perustunnetta. Vaikka en ole itse sotaa kokenut, voisin ajatella näin olevan."

"Syömistoimemme tuntuu siis saattavan meidät jonkinlaiseen sotatilaan mutta samalla yhtymään luonnon kanssa."

"Tämä on hyvin ristiriitainen kokemus. Tästä puhunkin ensi kerralla, kun käsittelen sitä, tuleeko sota hyväksyä", pappi sanoi.

Viikon sana

"Sillä luonto on muutamia koti- ja karjaeläimiä sekä apinoita lukuunottamatta korkeintaan pelokas, välinpitämätön tai opportunistinen mitä tulee ihmiseen", pappi sanoi saarnastuolistaan.

"On siis turha ajatella, että luonnossa olisi jotain jumalallista, sillä ihmistähän ei voida sulkea Jumalasta pois", pappi jatkoi.

"Ja on siis näin ollen turha ajatella, että luonto olisi Jumalan ilmentymä", pappi lisäsi. "Tämä viimeisin seikka ilmenee, tai pikemminkin kuuluu kesäiltaisin, kun esimerkiksi punakylkirastas huutaa ikkunan ulkopuolella omaa kaksiosaista säveltään koko yön. Mitä tarkoitan tällä on se, hyvät seurakunnan jäsenet, että punarastas laulaa itselleen. Kuvitelkaapa nyt, että teille läheinen, sanotaan vanhempi on siirtynyt ajasta iäisyyteen, ja te kuulette ikkunastanne punakylkirastaan laulua. Hiljaisessa talossa te makaatte ja kuuntelette. Minä sanon, että se punakylkirastas ja muut sen kaltaiset korkeintaan odottavat että talon seinään tai kattoon ilmestyy tarpeeksi iso reikä, josta päästä sisään. "

"Totta on, että eräät rotat ja muurahaiset sekä ampiaiset ja muurahaiset kiinnostuvat ihmisasumuksista silloinkin kun niissä on ihmisiä, mutta niitä eivät kiinnosta ihmiset sinänsä, vaan jokin muu asia, joka niitä hyödyttää."

"Tämä on luonnon suuri tragedia. Ja ihmisen. Ihmisen rakkaus luontoa kohtaan on aina valuva hiekkaan."

"Ehkä tässä tapauksessa on erotettava flora ja fauna toisistaan. Voisiko olla, että florassa on jumalallisuutta toisin kuin faunassa (lukuun ottamatta siis yleisimpiä koti- ja karjaeläimiä sekä apinoita)? Taivaankappaleetkin, metsä, vesi, voidaan ehkä lukea jumalallisen järjestelmän osiksi. Mutta emme mene nyt tähän."

"Selväähän on, että ihminen menee kuollessaan eri paikkaan kuin esimerkiksi muurahainen, ampiainen ja lintueläimet. Jos muurahainen ei pysty muistamaan kuollutta toveriaan, niin miten sen toverin sielu voisi elää kuolemanjälkeistä elämää? Ainakaan samassa paikassa kuin ihmisen."

"Ensi viikon saarnani käsittelee sitä, miten jänistä syövä haukka, tai oikeastaan itse tapahtuma sinänsä, on jumalallisen järjestelmän ulkopuolelle laskettava tapaus, ja näin ollen jänistä ei tule surra, ellei se sitten satu olemaan lemmikkieläin ja silloinkin tietyin varauksin."

jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa ja a jaa jaa jaa ja aj aaaj aaa jjaaa ja aa jaaa j aaaj jaaa jaa j aa jaaj jaaaj jaa jaa ja ajaa jaa jaa jaaj aa jaa jaa jaa jaa ja aaj jaaj ajajajaj ajajajajajajajaja

Aurinko naulaan laitettu.

Kalliorantaan kullattu sanat.

Päälliset männyt vapahdettu.

Niitä toistamaan.

Muistelimme äidin kanssa elämäämme kirkonkylällä. Meillä oli silloin läheiset välit naapurin Puurusten kanssa. Äitille muistui mieleen seuraava tapaus perheen äidistä - joka oli aikamoinen räppänä suultaan - kun tämän vieraana oli ollut eräs naisopettajakollega. Naapurin tytär oli töissä ulkomailla Espanjassa ja siellä tutustunut ja sitten alkanut seurustella mustan miehen kanssa.

"No voi hyvänen aika, onpa kauheaa, miten te olette ottaneet...", vieras oli päivitellyt asiaa. Hän oli saanut tyttären äidiltä kovaäänisen vastauksen, joka sai maisterisihmisen ihan hypähtämään:

"Samanlaiset munathan tuolla on ku muillain!"