lauantaina, toukokuuta 17, 2008

P Mustapää: COMMEMORATIO AMORARUM

Syystuuli liehtoo nurkissas,
kun tinaat, Lindblad, kannujas.
Kun ikkunastas katselet
näet: ruohonkorret kuloiset
pihallas taipuvat maata vasten.
On aika henkien autuasten,
on sielujen päivä. Marraskuu.
Hämärä tupaasi laskeutuu.

Jäät katselemaan ja keskityt.
Jotakin, Lindblad, muistat nyt.

On juuri näkökentässäsi
utuinen, kuulas naisen käsi.
Se kantaa kiulua. Navettaan
joku leijaa yli pihamaan.
Nyt askelen näet kiirehtivän
nyt näet huivin himmeän,
nyt sumun seassa hameen harmaan
sinä tunnet äitivainajas armaan.
Ja niinpä, Lindblad, marraskuussa
kuhankeittäjä laulaa pihasi puussa
ja ryytimaassasi kukkivat
satakaunot, mintut, resedat,
on ruoho liian vihreää,
mehiläisiä lentää vilistää,
koko päivä huokuu suvea,
on liian kaunis maailma.

Ja juosten, hyppien, huutaen
tavoitat äitisi suloisen.

Ja sinua, lapsivainajaa,
hymyillen äitisi taluttaa.
Hän nauraa kanssasi ihanasti,
kun menette lehmitarhaan asti.

Ei muuta sitten. Hämärässä
nyt istut tuvassas, Lindblad, tässä.

Ei kommentteja: