Salibandy (haiku)

Jalkapohjista
irronnut kuulas iho
kämmenelläni.

Tuliko huono elämä?

Bhagavad-Gitan Prinssi Arjuna ja Krishna

Onko huono elämä? saattoi äiti joskus sanoa. Se tarkoitti: voitko pahoin? Tai ehkä hän sanoi "tuliko huono elämä". En muista. Joskus, vaikka marraskuussa, tulee kysyneeksi tuota otsikon kysymystä itseltään, varmaan hyvinkin ennenaikaisesti.

Leonard Cohen siteerasi I'm Your Man -dokumentissa hindujen Bhagavad-Gitaa. Robert Oppenheimer teki niin muistellessaan hetkeä ensimmäisen ydinräjähdyksen jälkeen. Lukiessani kirjan viime kesänä ensi kerran jäivät itselleni mieleen nämä säkeet:

Sinulla on oikeus vain toimintaan,

ei toiminnan kantamiin hedelmiin.

Älä anna teon hedelmän olla toimintasi vaikutin,

mutta älä toisaalta takerru toimettumuuteenkaan.

Tee siis työsi joogaan tukeutuen, Dhananjaya.

Jooga on sitä mielentyyneyttä,

kun ihminen on luopunut itsekkäästä takertumisesta

ja pitää menestystä ja tappiota samanarvoisina.

(Basam Books 2008, suom. Mari Jyväsjärvi)

Siinäkö se on? Nerokasta, vapauttavaa: ei mitään palkintoja luvassa tuntureiden takana, ei odotuksia. Just keep doing what you're doing.

Ja ankaraa.

Ehkä tässä on lohdullinen ajatus omaa taiteellista työtä tehdessä; sen kun teet vaan, ja jos siitä seuraa jotain hyvää, on se kaikki ylimääräistä. Vishnun tuliseen kitaanhan tässä kaikki ollaan matkalla.

Runo

Punarinta, illan sulostuttaja, kenelle laulat?

Hämärtää taas. Äänesi salattu kieli, puro.

Pimeä. Muita ei kuulu.

Kenelle laulat?

Muikunperkausopista

Luen Karsten Alnaesin kirjasta Herääminen, että paavinkirkon vuoden 1215 kirkolliskokouksen dogmi ehtoollisen suhteen oli että ”leivän ja viinin substanssi muuttuu pyhän toimituksen aikana tapahtuvan ihmeen kautta, vaikka ehtoollisaineiden maku, ulkonäkö ja tuoksu eivät muutu.” Tulkinnan mukaan ehtoollisleipä ja viini siis muuttuivat tarjoiltaessa kirjaimellisesti Kristuksen vereksi ja ruumiiksi.

Nykyisen eteläisen Ranskan alueella, Languedocin maaseudulla, vaikutti 1300-luvulla kataareita tai albigensseja – katolisen kirkon mukaan harhaoppisia – joista osa kieltäytyi syömästä kaksi- tai nelijalkaisia eläimiä. Linnut, imettävät eläimet ja ihmiset kun vaelsivat sielunvaelluskierrossa eikä tätä kiertoa tullut loukata. Kalansyönti sen sijaan oli sallittua.

Historiallisista konteksteistaan irrotettuina tällaiset satunnaisesti poimitut teologiset opinkappaleet säteilevät tyhjänpäiväisyytensä lisäksi jonkinlaista maagista tenhovoimaa.

Ajattelen muikunperkausta. Samat liikkeet toistuvat yhä uudelleen, muikku otetaan käteen, vatsa leikataan auki puukolla tai saksilla, sisälmykset poistetaan sormella ja lopuksi kala huuhdellaan kraanan alla. Onko sitten toiston vai eläimen miltei hartaan ruumiinkäsittelyn ansiota se, että muikunsiivous on – tiettyyn rajaan asti – mieltä rauhoittavaa toimintaa.

                       Jos kokisin tarvetta oman teologisen opin perustamiseen, olisi se muikunperkausoppi. Sillä Sinun tulee hiljentymän muikun- tai ahvenenperkauksen pyhään, ei kuhan tai hauen sillä kuhan ja hauen elimet muistuttavat liiaksi omiasi, muikun- tai ahvenenperkauksen pyhään tulee Sinun hiljentymän, keskittymään kalaasi, hänen ruumiinsa ravinnoksi saattamiseen, sillä turhaan ei hän Sinulle ole ruumistaan antanut, ei turhaan verkkoon uinut, turhaan tullut pussiin pannuksi, muikunperkauksen pyhään tulee Sinun nyt hartaasti omalla tavallasi hiljentymän.