Runoista: aina, tai sanotaan lähes aina, tai sanotaan joskus
kun olen saanut tehdyksi jotakin hyvää, tai sanotaan
sellaista jonka tiedän hyväksi, tai sanotaan sellaista
joka tuntuu hyvältä, tai sanotaan että se on kuin nakutettu ja se soi,
niin tulee sellainen olo kuin olisin suorittanut huijauksen.
Sama jos katsoo jotain taulua joka on hyvä ja sen ymmärtää.
Jotakin minkä on asettanut oikeaan asentoon kuin jonkun paperilehmän sorkat,
niin että se aukenee kuin ja matematiikka. Että olen löytänyt jonkun sävelen,
että tämä on ainoa oikea tapa sanoa, tai...

Tämänhän pitäisi olla suuren löytämisen hetki.
On löytänyt ja esittänyt sen minkä on halunnut sanoa,
löytänyt sille sanat. Sanan.
Sen voi avata monella tavalla ja se soi.

En oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella.

Että minä muka olisin tehnyt sen, 'minä', vaikka se on ikään
kuin paljastettu, se on asetettu asentoon, kirjaimet kantturat
ovat kuin laudalle asetetut tulitikut, eivätkä 'minä'.

huomenna on oleva toisin

Jos lapseni istuisi tuossa nyt niin minä sanoisin hänelle, siis jos minulla olisi lapsi, niin aivan varmasti sanoisin, vailla epäilyksen häivää sanoisin, katsoisin lastani silmiin hätkähtämättä ja sanoisin: Älä koskaan ala televisiokääntäjäksi. Ja jos lapsi ei siihen mitään sanoisi, vaan tuijottaisi ymmyrkäisenä mutta selvästi kuunnelleena, niin sanoisin vielä: Äläkä humanistiksi. Tai jos humanistiksi alat, niin rupea oikein kovaksi humanistiksi. Sellaiseksi kun on oikein kovia kommunistejakin. Ala oikein hankalaksi, jätä nöyristely työssä, älä mukaudu, vaadi niiltä jotka sinulta vaativat, tee selväksi että olet tarpeellinen, uskalla olla hankala niille joita et tunne äläkä läheisillesi. Muuta tietä ei ole. Pehmeäksi humanistiksi älä ala. Sen minä sinulta kiellän. Nyt sinä kysyt: mikä se on se humanisti? No, kun isäni Annikki-sisko kysyi aikoinaan omalta isältään tuota samaa, niin isänsä, minun isoisäni, sinun isoisänisäsi vastasi: "Hö! Mikäkö? No se on se Romu-Ville!" Romu-Ville istui aina kylän kaupan portailla ja joi rapakaljaa. Romu-Ville sai elantonsa, leipänsä, siis mahansa täyteen keräämällä ja myymällä romua, niin kuin nimestä jo kuulee. Se oli isoisän käsitys humanistista ja sanonpa sinulle poikaseni, ettei hän kovin väärässä ollut. Ja nyt hyvää yötä rakas lapseni, jätän sinut miettimään näitä asioita. Jätän oven raolleen, isin valo palaa työhuoneessa vielä pitkään senkin jälkeen kun olet nukahtanut. Mutta huomenna, huomenna minä sanon sinulle, huomenna on oleva toisin.

tauvissa

Kuulin tässä vuosi sitten pari osuvaa sanontaa humalassa olemiselle.
Ajelimme illalla kohti Iisalmea parin tutun natiivin kanssa,
kun nämä ottivat puheeksi erään naistuttunsa jo aikaisemmin päivällä
alkaneet polttarit, jotka oletettavasti yhä jatkuivat tämän kotona.
Toinen aloitti kommentoimalla:

-On kai ne jo hirveessä tauvissa.

Tähän toinen vastasi:

-Voipi olla meleko notkeeta porukkoo.

vallin kautta veteraanipäivään

Pitihän se arvata, että snooker on upseerien keksimä peli. Pelissä hyökätään ja tehdään turvalyöntejä, kilpailijat ovat hillittyjä gentlemanneja, jotka välttelevät tunnepurkauksia, niin
ruumiin (kepin käyttö) kuin taktiikan hallintaa tarvitaan. Onkohan upseerin arvoa mitattu ja missä määrin tämän pelin taidoissa, rauhan aikana? Entä sitten kun Intiassa kasarmin pelipaikalle löytänyt hyttynen laskeutuu brittiupseerin kaulalle tai kaljulle ratkaisevan lyönnin aikana, kun upseeri on kumartunut pöydän ylitse, vain toinen jalka maassa, ja pokka olisi pidettävä? Veteraanipäiväkin meni. En ole pitänyt pöydälle nostetusta Suomen lipusta. Savonlinnan Talvisalon hautausmaalla näin kirkon lasin läpi Johannes Haapasalon patsaan "Kuoleva sotilas". Koska sukulaisvainaja oli ollut sodassa, näin nyt järkisyyn tuolle patsaalle. Samoin lipulle. Toinen sukulaiseni, äitini eno, sairastui vakavasti marssiessaan rintamalta kotiin, ja joutui olemaan sairaalahoidossa useita vuosia sodan jälkeen. Hän ei kerro sodasta, enkä minä enää kysy. Kosketukset tulevat aina läheltä. Hautajaisissa lauloimme Maa on niin kaunis ja se kosketti. Paljonko täältä olisi viety ihmisiä Siperiaan? Olisiko maata viljelevät isovanhempani, jotka tiettävästi omistivat silloin metsää, kyyditetty Venäjälle kuten Historia-lehden (4/2007) mukaan virolaiset "enemmän tai vähemmän varakkaat maanviljelijät" maaliskuussa 1949?

En pidä sotilasparaateista, mutta veteraanipäivänä soitan sukulaiselle.