perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Kohtaaminen

Elämä tiellä oli vilkastunut. Sen uudella asfalttipäällysteellä, jonka tekemisestä oli päätetty jossakin kaukana, kulki henkilöautoja ja rekkoja, ja lämpimimpänä vuodenaikana moottoripyörät kiihdyttelivät parikilometrisellä suoralla osuudella edestakaisin, mikä olisi kuulunut tien vieressä samaisella osuudella seisoneen talon sisälle varmasti häiritsevänä, jos siellä olisi ollut joku paikalla.

Talolla oli nimikin, joka oli eri nimi kuin siinä asuneiden ihmisten sukunimi; ohikulkijat toistivat nimen paljon harvemmin kuin paikalliset asukkaat, vaikka edellisiä olikin jälkimmäisiä paljon enemmän.

Jos taloa katsoi ohi mennessään, tajusi, että viimeisin oman ajoneuvon ääntä edeltävä suurempi ääni sen pihassa oli ollut

Pam pam pam pam pam PAM


Pam pam pam pam pam PAM


vasaran, naulojen ja laudan kohdatessa toisensa ikkunankarmien molemmin puolin. Kun pysähtyi talon pihan kohdalla ja nousi pois ajoneuvosta, näki että ulko-ovi oli helposti murrettavissa auki, toinen oven sarana oli irronnut. Sisällä pienen tuvan hirsiseinällä olisi roikkunut kalaverkko jota oli uitettu läheisessä järvessä, jos sitä ei olisi viety pois. Punaiseksi maalatun uunin päällä oli kuitenkin paperi, johon oli kirjoitettu:


Hyvä varas! Älä vie näitä tulitikkuaskeja.
Vanhimmat ovat 1940-luvulta.

Terveisin Eero


Mutta mitään tulitikkuaskeja ei ollut.

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Suomalaisesta maaseudusta voisi kirjoittaa sellaisen beckettiläisen niukkuuden valikoiman.


Näytelmä:

Pekka saapuu metsänhoidollisista toimista.

Kaarina: Näkyikö ketään?

Pekka: Haukka.

(Tauko.)

Pekka: Yksi ajoi ohi. En tuntenut.

(Tauko.)

Pekka: Joku ajoi vastaan.

Kaarina: Kuka?

Pekka: Esteri kai tuo oli.

Kaarina: Ai metsäautotiellä? Mitä se siellä.

Pekka: Maantiellä.

Kaarina: Missä kohti?

Pekka: Pellon vieressä.

(Pitkä tauko.)

Pekka: Rottakankaan lähellä.

Kaarina: Ai siinä. Lie ollu kirkolle asiaa.

Pekka: Koivikkoon olivat virittäneet ansan.

Kaarina: Jaa! Mihin koivikkoon?

Pekka: Siinä kun tullaan ampuradan jälkeen mutkasta, kun kääntyy oikealle.

Kaarina: Oliko mittään?

Pekka: Ei.

Onhan maaseutu muutakin kuin kaurismäkeläistä toteamista, mutta siinä sosiaalisessa niukkuudessa on jotain samaa kuin Beckettin näytelmissä. Maaseudulla on paljon leskiä. Heidän elämästään tulisi jonkun kirjoittaa.