torstaina, lokakuuta 16, 2008

Suomalaisesta maaseudusta voisi kirjoittaa sellaisen beckettiläisen niukkuuden valikoiman.


Näytelmä:

Pekka saapuu metsänhoidollisista toimista.

Kaarina: Näkyikö ketään?

Pekka: Haukka.

(Tauko.)

Pekka: Yksi ajoi ohi. En tuntenut.

(Tauko.)

Pekka: Joku ajoi vastaan.

Kaarina: Kuka?

Pekka: Esteri kai tuo oli.

Kaarina: Ai metsäautotiellä? Mitä se siellä.

Pekka: Maantiellä.

Kaarina: Missä kohti?

Pekka: Pellon vieressä.

(Pitkä tauko.)

Pekka: Rottakankaan lähellä.

Kaarina: Ai siinä. Lie ollu kirkolle asiaa.

Pekka: Koivikkoon olivat virittäneet ansan.

Kaarina: Jaa! Mihin koivikkoon?

Pekka: Siinä kun tullaan ampuradan jälkeen mutkasta, kun kääntyy oikealle.

Kaarina: Oliko mittään?

Pekka: Ei.

Onhan maaseutu muutakin kuin kaurismäkeläistä toteamista, mutta siinä sosiaalisessa niukkuudessa on jotain samaa kuin Beckettin näytelmissä. Maaseudulla on paljon leskiä. Heidän elämästään tulisi jonkun kirjoittaa.

3 kommenttia:

petrus kirjoitti...

"Pekka saapuu metsänhoidollisista toimista."

nauroin ääneen.

sivuaskel kirjoitti...

Mainio tiivistelmä aiheesta ja niin totta. Tulee mieleen myös hiljaisen kylänraitin heiluvat ikkunaverhot, joka on käsite. Pienet asiat ovat isoja asioita.

"Naapuriin näytti taksi ajelevan."
"Jaa, meni?"
"Onkohan isäntä ratkennut ryyppäämään?"
"Voi olla sairaskyytikin"

:)

Antti Niskanen kirjoitti...

"Pienet asiat ovat isoja asioita."

Tuo on kyllä hyvin sanottu.