maanantaina, elokuuta 06, 2007

Minua vastaan tuli nainen, jolla oli kaunis kukka kädessään.
Kysyin häneltä: mikä on tuon kukan nimi? Nainen vastasi minulle:

"Miksi haluat tietää kukan nimen, katso sitä, se on kaunis,
tarvitseeko piharatamo muka nimeään ylittäessään meriä?

Olet varmaankin runoilija.

Synnyit ilman nimeä ja silti vanhempasi rakastivat nähdä sinut ensimmäistä kertaa,
sitten opit leimaamaan lippujasi, lopeta jo, sinä horiseva konduktööri,
avaa silmäsi, jos sinulla olisi nimi olisit sokea.

Järkytänkö kenties? Katso ympärillesi. Ihmiset tervehtivät nähdessään,
istuvat kahvilassa kuin sillit ja avaavat taas suunsa pyytäessään laskun.

Sinun kielesi. Se haluaa tietää onko taiteilijan taulussa mustavariksia,
mustia variksia vai korppeja, se ehdottaa kolmea vastausta kysymykseen jota ei esitetty.

Kerronpa sinulle jotakin, runoilija. Ihmisten avatessa suunsa heidän silmänsä menevät ristiin
ja he kävelevät toistensa ohi, he eivät ikinä löydä toisiaan ja heidän puheessaan on vähemmän mieltä kuin kahden merellä kohtaavan perämoottorin papatuksessa.

Tällainen on sinun työkalusi, lyö siis suuhusi tuppi, avaa silmäsi
ja lakkaa kyselemästä kukkien nimeä siksi ettet osaa kuvailla niiden kauneutta.
Ne olivat täällä ennen sinua ja vielä sinun jälkeesikin."

Kuuntelin häntä hiljaa ja mietin mitä vastata...

Ei kommentteja: