Taide ja talous

Teollisuusministeri Mauri "The Man" Pekkarinen avasi tiistaina monitaiteisen kaupunkitapahtuma Jyväskylän Kesän. Tässä lainaus Pekkarisen puheesta tapahtuman sivuilta:

Suomalaisen kulttuurin kaupallisen viennin tukeminen on ollut menestys ja osoittanut, kuinka pienellä rahalla on saatu myös taloudellisessa mielessä paljon aikaiseksi. Nyt olisikin aika tarkistaa erilaisten kulttuuritapahtumien merkitys kansantaloudessa, jotta voimme arvioida luovuuden ja taiteen kansantalouteemme tuoman todellisen lisä. Kulttuuria on pidetty pitkään hevosena joka syö kuormasta, mutta näinhän ei asia ole

Pekkarinen siis ajattelee, että pienestä rahasta saadaan iso raha. Hevosen on tehtävä töitä, sellaisia töitä, jotka tuottavat kansantaloudelle nimenomaan rahaa.

Kirjailija Juha Seppälä kirjoittaa tänään blogissaan otsikolla Raha festivaali-isäntänä:

Merkittävimpiä humanistisia arvoja, kuten hyödyttömyyttä ja tarkoituksettomuutta, korostetaan aivan liian vähän. Epätarkoituksenmukaisia perusteita ne olisivatkin väännettäessä kättä kulttuuribudjetin määrärahoista. ”Kulttuuri synnyttää työpaikkoja”. Ehkä, mutta taide, joka kansantaloudellisesti merkittävässä mitassa luo työpaikkoja, on harvoin kiinnostavaa.

Nykyisessä teokratiassa markkinausko on kattokäsite, jolle muut yhteiskunnalliset sektorit ovat alisteisia. Tekniikkaa kehitetään, jotta sillä voitaisiin tehdä rahaa, ja politiikka on pelkkä väline sopeutettaessa kansallisvaltioita maailmanlaajuiseen talouskilpailuun. Taide uhkaa kuolla, kun se muuttuu elinkeinoksi. Taiteella on itseisarvo, tekniikalla ei. Nämä ovat vanhoja romanttisia ja idealistisia ajatuksia ajassa, jossa ilman ironiaa puhutaan taiteen markkinoista.

Kumpi heistä on oikeassa? Ovatko mielipiteet auttamatta vastakkaisia?