Leffassa Kun joki tulvii (1984) maanviljelijä Tom Garvey (Mel Gibson) kohottaa haulikonpiipun tunkeilijoita kohti vierellään perheensä ja lausuu: "Pois mailtani." Ison Pahan Yhtiön edustaja, joka haluaa muuttaa laakson jota Melin suku on asuttanut jo ammoisista ajoista vesialtaaksi, on rekrytoinut paikalle tilapäismajoitukseen joutuneita, mailtaan ajettuja ja nälkäisiä ex-maanviljelijöitä purkamaan Melin perheen maissisatoa turvaavat hiekkasäkeistä ja mudasta kootut patovallit. Elokuvan lakipiste on saavutettu. Puun (joki tulvii) ja kuoren (Iso Paha Yhtiö riistää viljanhinnoissa) välissä sinnitellyt maanviljelijä uhkaa lopussa joutua suoranaisen rikoksen uhriksi. Tähän voi Tennesseen maamies vastata vain yhdellä tavalla: "Hae haulikko, poika".
Saisiko samanlaista draamaa aikaiseksi yläsavolaisissa maisemissa? Kaupunkilaistunut poika palaa kotiseudulleen. Isä on kuollut traktorin päälle, vain metsä on pystyssä. Suru painaa, mutta metsänhoitosuunnitelma on tehtävä. Isä olisi halunnut niin. Metsänhoitoyhdistyksestä käy isän vanha tuttava käymässä kukkien kanssa, osaa otetaan, sitten kahvit. Ei sitä olisi uskonut, että niin nuorena vielä. Seuraavalla viikolla hautajaisten jälkeen yhdistyksen mies tuo hoitoehdotuksen. "Nuorelle isännälle". Samalla istutetaan peruna. Nuorempi mies on edessä, kun metsänhoitoyhdistyksen mies kertoo miten mukava on nähdä nuorta verta täällä sydänmaalla. Niin, en oo sitä kyllä kenellekään kertonu, mutta se sinun isäsi se pelasti tämän pojan hengen. Tipuin veneestä kun olin juovuspäissäni lähtenyt akkaani karkuun järvelle, samalla katiskoita kahtomaan, ja humpsis sinne vaan. No, isäsi se oli samaan aikaan hiekkaa rannalle veättämässä ja haki minut sieltä pois, minä tarrasin veneen laidasta kiinni ja isäsi souteli pikku hiljaa rannalle. Eikä tullut ikinä kiitettyä. Tässä vaiheessa yhdistyksen mies ei kehtaa pyytää paperilleen nimeä vaan poistuu. Poika, joka on vietelty kaupungissa cityvihreyteen, on koskettunut syvästi ja ymmärtää nyt pahojen puheiden keskustalaisista olevan pinnallisten ja kyynisten laskettelua harrastavien kaupunkilaisten panettelua. Pottu on istutettu, taimen on alulla. Seuraavana päivänä tulee puhelinsoitto. Se on Unto, vastikään perustetun paikallisen täyden palvelun metsäpalvelufirman vastuunalainen yhtiömies ja vanha rippikouluihastus. Poika ilahtuu ja kutsuu kylään. Menneet sattumukset käydään yhdessä läpi ja upotaan hiljaisuuteen. Eteisen kynnyksellä seistään pitkään. Unto huomaa naulakossa muistorikkaan Iron Maiden -lippalakin ja kurottuu sitä kohti, päivittelee ja ojentaa sen pojalle. Iho hipaisee ihoa, yöstä tulee pitkä, viikosta lyhyt. Kun poika ja Unto multaavat yhdessä pottua, pihaan kaartaa metsänhoitoyhdistyksen auto. Kumman tarjouksen poika valitsee? Ihanan ja samalla häpeällisen Unton vai rakkaan isän vanhan ystävän ja kunnallisvaaliehdokas Johanneksen?
1 kommentti:
Jospa kaveri katsois ensin tuon Unton ja jos ei suju niin Johanneksen.
Siis tarjouksen.
Parasta olis tietysti rahastaa molemmat ja jättää metsä vielä jämäköitymään.
Lähetä kommentti