Maaseutumatkailua Martikkalan kylässä

Varmasti kaikkien aikojen suurin yläsavolaisessa Martikkalan kylässä kertalinttuulla vieraillut pääkaupunkiseutulainen seurakunta nähtiin kevättalvella 1943. (Sivistyneille musiikinkuuntelijoille tiedoksi, että Martikkala on Pörsänmäen naapurikylä.) Noin viidenkymmenen hengen seurue saapui ensin junalla Lapinlahden kirkonkylän rautatieasemalle, missä heitä vastassa oli suuri määrä uteliaita kirkonkyläläisiä – ja martikkalalaisia isäntiä ja renkejä, jotka tarjosivat koko seurueelle parillakymmenellä reellä talvisen hevoskyydin Onkivesi-järven jäätietä pitkin suoraan kylän vastaperustetulle naisten kurileirille.

Rekiin pääseminen vei naisilta (ja heitä vastaanottaneilta ajureilta) kuitenkin aikansa, sillä naisseurue oli junasta noustessaan joukolla nousuhumalassa. Voi hyvin kuvitella kaupunkilaisnaisten älämölön, kielenkäytön (ahkerassa käytössä naisten suussa oli nykyihmisellekin tuttu sana 'vittu') ja mahdollisen muun riettauden olleen hevoskyydin tarjonneille kylän miehille niin ihmetyksen kuin järkytyksen aihe ja vähintäänkin perustavanlaatuinen elämys.

Pääsystä ekspediitiolle kuvankauniisiin yläsavolaisiin järvimaisemiin nämä naiset saivat kiittää työvoimaviranomaisia, joiden määräysten rikkomisista he olivat saaneet työtuomiot. (Tämä kertoo valitettavasti ainakin minulle ihmeellisen vähän siitä, millaisia nämä rikkomukset ovat mahdollisesti olleet.)

Myöhemmin leiriin saapui lisää samanlaisia naispuolisia maaseutumatkailijoita ympäri Suomea, joiden päivät kuluivat erilaisissa reippaissa metsä- ja maataloustöissä, kuten metsän- ja halonhakkuissa, taimien istutuksessa sekä perunannostossa. Aikaa jäi lisäksi seurustella varsinkin kylän miesten kanssa, ja naisten iloluonteisista seurustelutavoista on todisteena ainakin nämä setäni kirjaamat tapaukset:

"Tamperelaisten tyttöjen pöllinkuorintaporukka oli Karhun Lassin mökillä aikansa juhlittuaan ja isännän sammuttua huvikseen purkanut tuvan leivinuunin viimeistä kiveä myöten. Rissasen Heikki oli rintamalta lomalle tullessaan tavannut maantiellä neljä rotevaa leirin naista, jotka olivat alkajaisiksi hänelle ilmoittaneet: "Nyt tältä Suomen soltulta katsotaan munat. Heikki, [...] oli juossut koko matkan mökilleen asti ja päässyt eroon naisista vain heittämällä näiden saaliiksi selässään keikkuvan repun" (Niskanen 2003: 45)

En tiedä onko työleirillä työskennellyttä henkilökuntaa, vankeja ja senaikaisia kyläläisiä vielä kovinkaan montaa tässä maailmassa, mutta olisi ilo kuulla näiden kaikkien kertomuksista ja kokemuksista enemmänkin.

Aiheesta lisää:

Eino Lappalainen: Kohtalonvuodet (1993)
Pentti Niskanen: Ryssävihalla Brysseliin (2003)
Leo Puurunen: Lapinlahti Kotiseutukirja

timo rautiainen laulaa hoitamattomasta taimikosta

vapaassa kilpailussa

syntyy kilpailua

valosta ja ravinteista

parhaat kärsivät

hävinneet heikkenevät

heikot vievät ravinteita

latvukset supistuvat

alaoksat kuolevat

Tyranni

Tuli pikkuprinsessa maailmaan,
isä kynsi korvallistaan
että mikä tuon lienee tuonutkaan
tähän aivan talven niskaan;

tuli sangen alasti pakkaseen
ja alkoi sen jeremiaadin,
joka turvaa itkun tyrskeeseen
ja merkitsee: minä vaadin.

Sitä kuunnellessa sietää kait
isäraukan raapia niskaa
- tuo tulokas laatii uudet lait
ja entiset syrjään viskaa.

Voi sinuas, tyranni pikkuinen;
olet mahtaja aikamoinen,
sun valtas on kaksinkertainen:
olet kuopus ja esikoinen.

- Aaro Hellaakoski

Setäni kirjoittaa 30-luvun suomalaisesta maaseudusta, jonka hän lapseni koki, seuraavaa:


"Suomalaisessa syrjäkylissä elettiin jokseenkin primitiivistä elämää, eikä minun syntymäkyläni Savossa, johon kohtalo oli minut asettanut, poikennut millään tavalla muista. Elämänkysymyksissä uskottiin vakaasti siihen, mitä kansakoulussa ja kinkereillä oli opetettu ja pelättiin vain, ettei tavoilta ja mielipiteiltä olisi erottu yleisestä linjasta. Yleinen evankelis-luterilainen ilmapiiri oli lauhkea, suorastaan flegmaattinen. Mitään kiihkoilua ei esiintynyt. Jumalan sanan rinnalla harrastettiin suvaitsevasti myös vanhaa taikauskoa. Pimeinä iltoina kerrottiin kummitustarinoita, taikoja tehtiin ja lääkäreiden sijasta turvauduttiin luontaishoitoon. Koska hampaita ei hoidettu eikä harjattu, hammassärkyä kestettiin lapsuudesta lähtien, jopa viikkoja yhteen menoon, usein siihen saakka, että mätivä hammas putosi luonnollisesti suusta. Kasvojen vinous monilla johtui toispuoleisesta purennasta. Kerran kevättalvella minä sairastuin sikotautiin. Että oli talvi, muistan siitä, että sianpaskakääre, joka asetettiin kaulaani, oli melkein jääkylmä. Kääreen kylmyys melkein yhtä paljon kuin sen hirvittävä haju sai minut kiljumaan kauhusta.
Suomen maalaiskylissä ei sairasta lähdetty lääkärille viemään vähässä hädässä. Meidän naapuritalossa 17-vuotias tyttö kuoli umpisuolentulehdukseen. Mummot veisasivat virsiä vuoteen vieressä.

Näin 40-luvusta:

"Maailma oli siihen aikaan ja vielä paljon myöhemmin tiukasti yhteen punottu tapojen, pukeutumisen, puheiden ja ajatusten osalta. Kun Helan Akun mökissä majaileva metsätyöläinen toi kerran eväspöytäänsä voita kokonaisen kilon paketin, sitä pidetiin jumalanpilkkana, josta puhuttiin kylällä pitkään paheksuen ja päätä puistellen. Tapaus sattui sodan jälkeen, kun voi ei ollut enää kortilla, kun kommunistit oli päästetty eduskuntaan ja kun rengit olivat karanneet taloista ja huutelivat humalassa solvauksia entisille isännilleen. Ennen sotia olisi voillaan ja eväillään rehvastelevat rengit pantu pian paikoilleen. Ennen sotia palkolliset ottivat ruokapöydässä vain varkain, kun isäntäväen silmä vältti, voinokareen leivänpalalleen ja painelivat sen siihen näkymättömäksi, joskus molemmille puolille. Renkiä ja piikoja sai pestata suurin piirtein nälkäpalkalla."

Edelleen 60-luvusta:

"Pohjoissavolaisessa pitäjässä kuusikymmentäluvulla eli kohtalaisen vauraassa mäenrinteellä kohoavassa talossa emäntä, joka uskalsi uhmata yleistä mielipidettä ottamalla leskeksi jäätyään uuden itseään huomattavasti nuoremman miehen. Evankelis-luterilaisessa Suomessa emäntää ei kivitetty, mutta hänet tuomittiin seudulla toisinajattelijana kaikissa kahvikekkereissä. Kun talon ohi ihan tuvan ikkunan alla kulki kylätie, oli emännällä tilaisuus perisuomalaisella tavalla osoittaa ohikulkijoille ajatuksenvapauttaan. Kun hänet oli tunnottomasti tuomittu kerettiläiseksi kylällä, hän osoitti paljastetulla takapuolellaan yhtä julmasti tupansa ikkunasta, mitä mieltä hän oli kylän asukkaista ja näiden ajatuksista.
Tässä savolaisessa pienyhteisössä ei kukaan ollut kuullut feministeistä, mutta emäntää alettiin vähitellen pitää, jos ei ihan intellektuellina, niin ainakin rohkeana ja itsenäisenä ajattelijana."

Pentti Niskanen: Ryssävihalla Brysseliin (Johan Beckmann Institute 2003)

Katselin tuossa Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! -ohjelman jakson Maalla ei ole mukavaa. Ei ollut niin paha kuin olin ajatellut. Kaikki siinä mainitut huonot puolet maaseudusta ovat tai ovat olleet totta: naapureiden syynäys, sukurutsaa lähentelevät sukulaissuhteet, sivistyksen puute, sosiaalinen kontrolli, epäekologisuus, sosiaalisten suhteiden niukkuus, "keskustamafia" jne. jne.

Setäni, joka syntyi talollisen pojaksi 30-luvun alussa, on kirjoittanut kokemuksiaan esimerkiksi tuosta maaseudun sosiaalisesta kontrollista, ja olen kuullut muilta tiukoista luokkaeroista esimerkiksi talollisten ja mökkiläisten välillä. Tuo sosiaalinen kontrolli taitaa nykyisin olla hiukka vähenemään päin. Hiukkasen.

"Parempi juomari kuin lukija", tiesi isomummoni neuvoa nuoria naisia miehenotossa. Ohje pitää lähestulkoon paikkansa vieläkin.

Maaseudun huonoihin puoliin suhtautuu itse omalaatuisuuksina, tapauksina joista mielellään kuulee ja joista pahimpia voi päivitellä, kunhan ei omalle kohdalle napsahda.

Se on varmaan tuo veri joka kuitenkin maaseudussa vetää. Siellä on menneisyyden kaivo. Tulevaisuuttakin.

Onneksi Enbuske ei ollut hommannut ohjelmaansa jotain nuorta kaupunkivihreää selittämään painokkaasti, että hän ei sitten viihdy mökillä yhtään, ja kuka niitä puolukoitakin oikeesti jaksaa kerätä, en tykkää murtomaahiihdosta, tuo lätäkkö on ihan mälsä. Jos maaseutu ei kiinnosta, niin mikäs siinä, mutta usein niillä suuriäänisimmillä, joilla ei ole maaseudusta mitään omakohtaista kerrottavaa, on tylsimmät jutut aiheesta.

Näin Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestyspäivänä on hyvä hiukan kerrata maan edellisten presidenttien historiaa, vaikkakin sitten humalassa kerrottuna.

Kohtaaminen

Elämä tiellä oli vilkastunut. Sen uudella asfalttipäällysteellä, jonka tekemisestä oli päätetty jossakin kaukana, kulki henkilöautoja ja rekkoja, ja lämpimimpänä vuodenaikana moottoripyörät kiihdyttelivät parikilometrisellä suoralla osuudella edestakaisin, mikä olisi kuulunut tien vieressä samaisella osuudella seisoneen talon sisälle varmasti häiritsevänä, jos siellä olisi ollut joku paikalla.

Talolla oli nimikin, joka oli eri nimi kuin siinä asuneiden ihmisten sukunimi; ohikulkijat toistivat nimen paljon harvemmin kuin paikalliset asukkaat, vaikka edellisiä olikin jälkimmäisiä paljon enemmän.

Jos taloa katsoi ohi mennessään, tajusi, että viimeisin oman ajoneuvon ääntä edeltävä suurempi ääni sen pihassa oli ollut

Pam pam pam pam pam PAM

Pam pam pam pam pam PAM

vasaran, naulojen ja laudan kohdatessa toisensa ikkunankarmien molemmin puolin. Kun pysähtyi talon pihan kohdalla ja nousi pois ajoneuvosta, näki että ulko-ovi oli helposti murrettavissa auki, toinen oven sarana oli irronnut. Sisällä pienen tuvan hirsiseinällä olisi roikkunut kalaverkko jota oli uitettu läheisessä järvessä, jos sitä ei olisi viety pois. Punaiseksi maalatun uunin päällä oli kuitenkin paperi, johon oli kirjoitettu:

Hyvä varas! Älä vie näitä tulitikkuaskeja.
Vanhimmat ovat 1940-luvulta.

Terveisin Eero

Mutta mitään tulitikkuaskeja ei ollut.

Suomalaisesta maaseudusta voisi kirjoittaa sellaisen beckettiläisen niukkuuden valikoiman.


Näytelmä:

Pekka saapuu metsänhoidollisista toimista.

Kaarina: Näkyikö ketään?

Pekka: Haukka.

(Tauko.)

Pekka: Yksi ajoi ohi. En tuntenut.

(Tauko.)

Pekka: Joku ajoi vastaan.

Kaarina: Kuka?

Pekka: Esteri kai tuo oli.

Kaarina: Ai metsäautotiellä? Mitä se siellä.

Pekka: Maantiellä.

Kaarina: Missä kohti?

Pekka: Pellon vieressä.

(Pitkä tauko.)

Pekka: Rottakankaan lähellä.

Kaarina: Ai siinä. Lie ollu kirkolle asiaa.

Pekka: Koivikkoon olivat virittäneet ansan.

Kaarina: Jaa! Mihin koivikkoon?

Pekka: Siinä kun tullaan ampuradan jälkeen mutkasta, kun kääntyy oikealle.

Kaarina: Oliko mittään?

Pekka: Ei.

Onhan maaseutu muutakin kuin kaurismäkeläistä toteamista, mutta siinä sosiaalisessa niukkuudessa on jotain samaa kuin Beckettin näytelmissä. Maaseudulla on paljon leskiä. Heidän elämästään tulisi jonkun kirjoittaa.

Wilfred Benitez -säätiö

Näillä kotisivuilla on mahdollista lahjoittaa rahaa Wilfred Benitezille,
joka kärsii dementia pugilisticasta ja elää äitinsä hoivissa Puerto Ricossa.

Olisiko syksyn uskaliain iskelmäsanoitus tässä:

ikävän tuulikello soi
kesän muistot haravoi

-Simo Silmu (san. Tomi Salmi)

Hitlerillä oli hyviäkin päiviä. H ilahtui aina suunnattomasti, kun sai kuulla jonkun työyhteisössään menevän naimisiin. Tällaisina päivinä H antoi tuoda työpöydälleen suuret puskat tulppaaneja ja ruusuja, niin että kun joku astui hänen työhuoneeseensa, oli hän kokonaan niiden peitossa. Tällöin H työnsi päänsä esiin kukkapuskien välistä ja huudahti: "Ja-ba-da-ba-duu!"

Joskus H pahoinpiteli rakastamiaan kukkia. Hän saattoi kuristaa niiden varsia, lyödä niillä (naispuolisia) alaisiaan päähän ja (miespuolisia) nivusiin ja syöttää niitä väkipakolla ratin avulla koiralleen Blondille. Tästä Eva moittikin joskus miestään ankarasti. H häpesi usein käytöstään ja saattoi kieltää itseltään viikkokausiksi kaikenlaiset kukkalähetykset. "Kaikilla meistä on pimeä puolemme", H supisi usein, varsinkin sodan loppuaikoina, kun oli taas sortunut "kirottuun pakkomielteeseensä", kuten hän asiaa nimitti.

H saattoi olla ilkeämielinen myös keittiövälineille. Sodan loppuajalta on varmaa tietoa siitä, että viimeisenä elinviikkonaan bunkkerissaan H hakkasi joka päivä aamuseitsemästä iltakuuteen suurta valurautapannua päähänsä. Erityisen julma hän oli ruokailuvälineille, joista terävimpiä pahoinpiteli pistelemällä niitä pystyyn varpaidensa väleihin ja työntämällä niitä sattumanvaraisista ruumiinaukoistaan sisään. H:n huonoryhtisyys sodan lopulla selittyykin hänen kehossaan olleesta suuresta määrästä metallia. H kuoli onnistuttuaan nielaisemaan kahdeksan Luger-pistoolia. Hänen viimeisistä sanoistaan ei saatu selvää.

Jos ei ole mitään tekemistä, niin katsokaa ihmistetristä

Nyrkkeilyssä vetävät siinä syntyvät sankaritarinat. Norman Mailer kertoo dokumentissa When we were kings upeasti George Foremanin ja Muhammad Alin kamppailun alkuhetkistä. 24-vuotias Foreman oli hoidellut sen ajan muut kovimmat raskaansarjan tekijät Joe Frazierin ja Ken Nortonin molemmat parissa erässä ja hänen odotettiin tekevän niin 32-vuotiaalle Alillekin.

Kun näin Amin Asikaisen häviävän uusintaottelunsa Sebastian Sylvesteriä vastaan, niin se teki kyllä pahaa katsoa. Hänen tyrmäystappionsa oli jollakin lailla kovempaa ja todempaa katsella kuin näiden valtameren takaisten heerosten seikkailut. Laji on niin hirvittävän kova, liian kova.

Sitten ajattelen taas, että nyrkkeilijät ovat kehässä kuitenkin vapaaehtoisesti ja heidän unelmansa on voittaa vastustaja.

Mike McCallumin haastattelu

Entinen kolminkertainen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari Mike "The Body Snatcher" McCallum myöntää haastattelussa kysyttäessä häneen tehneen kipeää se, etteivät aikansa menestyneimmät nyrkkeilijät Marvin Hagler, Roberto Duran, Sugar Ray Leonard tai Thomas "Hit Man" Hearns kohdanneet häntä kehässä, ja että hän miettii asiaa päivittäin.

Jokaisessa McCallumista lukemassani isommassa jutussa pyöritään aina tämän saman aiheen ympärillä. Suurempien tähtien ei yksinkertaisesti kannattanut kohdata häntä: McCallum ei ollut huomiota herättävä ja sitä kautta rahaa tuova nimi, mutta hyvin vaarallinen vastustaja.

McCallum kertoo tapaamisestaan Haglerin kanssa, jonka aikana jälkimmäinen tunnustaa, että hän kunnioittaa paljon edellistä. McCallum kimpaantuu ja vastaa Haglerille, että hänelle kunnioitus on vastavuoroisuutta, vähän kuin mitä turismissa tapahtuu: turisti maksaa hyvästä ajanvietosta ja auttaa näin ajanvieton tarjoajan perhettä saamaan ruokaa pöytään. "Sinä et antanut minulle tilaisuutta ruokkia perhettäni", McCallum vastaa Haglerille. "Miten voisit siis kunnioittaa minua?"

McCallum kuulostaa katkeralta. Siinä on jotain ilkeää, että urheilijalta viedään mahdollisuus näyttää miten hyvä hän voisi todella olla. Hän on kuin ei-henkilö. Varmasti senkin näkeminen vaikuttaa, että tekemästään työstä ei saa samanlaista rahallista korvausta kuin muut yhtä lahjakkaat.

McCallumin huippusaavutus oli Donald Curryn tyrmääminen viidennessä erässä lajin selostustermejä käyttäen korealla vasemmalla koukulla vuonna 1987.

PIDÄN LOMAA BLOGISTA - PÄIVITYKSIÄ HILJAKSIIN

nyt ei tule mitään kivaa mieleen

Kortepohja!

Seisot kokovalkoisissa asfaltinharmaine kasvoinesi,
sisäpihoillasi pyörivät morsiusneitoinasi Siwan muovipussit
ja häämarssina rämisevät opiskelijoiden jalat etuoviesi ritilöissä
sinä perkeleen ruma nainen.

Kortepohja!

Minut hurmasit tasakattoisen kauppakeskuksesi kassatytön
kuusi vuotta kestäneellä jokapäiväisellä
vaivaantuneeseen hymyyn käärityllä palvelukäyttäytymisellä.

Kortepohja!

Miten voisin unohtaa ylioppilaskylän entisen isännöitsijän
joka Rentukan tiskillä mainitsi elämänsaavutuksenaan
nussineensa jokaisessa kylän ylioppilaskunnan taloista
(jotka ovat aakkosjärjestyksessä lueteltuina)

A-talo, kahdeksan kerrosta.

B-talo, kahdeksan kerrosta.

C-talo, kahdeksan kerrosta.

D-talo, kahdeksan kerrosta.

E-talo, perheasuntoja.

F-talo, perheasuntoja.

G-talo, perheasuntoja.

H-talo, perheasuntoja.

J-talo, perheasuntoja.

K-talo, perheasuntoja.

L-talo, perheasuntoja.

MNOP-talo, kahdeksankerroksinen kompleksi.

Q-talo, allergiatalo.

R-talo

ja ei suinkaan vähäisimpänä

S-talo

Kortepohja!

Judomestarisi, jonka ehtymätön besservisseriys
mm. saunan oikeaoppisen lämmityksen, maantieteen
ja Yhdistyneiden Kansakuntien suhteen
oli kyseenalaistettavissa vain astumalla tatamille.

Kortepohja!

jatkoillasi Petrus venytti tohtori Jääskeläisen heppiä.

Kortepohja...

puu II

Aurinko kultaa kalliorannan,
ja männytkin on vapautettu sanoista.

Ihmisvihaajan eli luovuttajan teesi

Rakastaakseni kutakin ihmistä vältän heistä kaikkia.

Gainsbarre (Gainsparru)

Yle Teemalla esitettiin hieno sarja Sydämessä chanson -dokumentteja. Viimeisenä oli vuorossa Serge Gainsbourg, tuo Ranskan Kauko Röyhkä. Tässä muutamia makupaloja juutuupista.


Serge Gainsbourg & Jane Birkin: 69 Année Érotique

Sanat kappaleeseen englanninnoksineen täältä

Serge Gainsbourg: Comic Strip

Sanat täältä

Serge Gainsbourg: Initials BB

Sanat täältä


Serge Gainsbourg: Requiem pour un con

P Mustapää: COMMEMORATIO AMORARUM

Syystuuli liehtoo nurkissas,
kun tinaat, Lindblad, kannujas.
Kun ikkunastas katselet
näet: ruohonkorret kuloiset
pihallas taipuvat maata vasten.
On aika henkien autuasten,
on sielujen päivä. Marraskuu.
Hämärä tupaasi laskeutuu.

Jäät katselemaan ja keskityt.
Jotakin, Lindblad, muistat nyt.

On juuri näkökentässäsi
utuinen, kuulas naisen käsi.
Se kantaa kiulua. Navettaan
joku leijaa yli pihamaan.
Nyt askelen näet kiirehtivän
nyt näet huivin himmeän,
nyt sumun seassa hameen harmaan
sinä tunnet äitivainajas armaan.
Ja niinpä, Lindblad, marraskuussa
kuhankeittäjä laulaa pihasi puussa
ja ryytimaassasi kukkivat
satakaunot, mintut, resedat,
on ruoho liian vihreää,
mehiläisiä lentää vilistää,
koko päivä huokuu suvea,
on liian kaunis maailma.

Ja juosten, hyppien, huutaen
tavoitat äitisi suloisen.

Ja sinua, lapsivainajaa,
hymyillen äitisi taluttaa.
Hän nauraa kanssasi ihanasti,
kun menette lehmitarhaan asti.

Ei muuta sitten. Hämärässä
nyt istut tuvassas, Lindblad, tässä.

"Hyvää iltaa. Ette tiedä kuka minä olen. Kukaan ei tiedä. Se kirjaston tätikin, joka hymyilee minulle kun lainaan runokirjoja, hän pitää minua sen vuoksi ylevänä ihmisenä. Hah-hah-hah-hah-haa! Jospa hän tietäisi! Lainaan noita kirjoja jotta hän pitäisi minua ylevänä ja nauran päästessäni kotiin. Hah-hah-hah-hah-haa! Säilytän lainaamiani runokirjoja, kehtaanko tätä edes sanoa, en, kylläpäs, kerron sen teille silti. Toaletissani! Aa-hah-haa-haa! Ettäkö vielä lukisin niitä! Siitä viis, ajatelkoon kirjaston väki mitä tahansa, minä korkeintaan katson niistä kansikuvat. Viikon lainausajan jälkeen alan nuuhkia niitä, kun omat aromini ovat vieneet parhaimman terän niiden ummehtavasta pölystä. Toisen viikon jälkeen alan hermostua. Siirrän ne muihin huoneisiin, missä ne levittävät vaimoni ja lapsieni tietämättä huoneilmaan hiukkasiani! (Tietysti ne ovat olleet talomme toaletissa piilotettuina.) Kolmannella lainaviikolla tuuletan niitä takapihan parvekkeella, jotta virkailijat eivät saisi tietää mitään. Eivätkä he tiedäkään! Sellainen minä olen! Kaikki pitävät minua kunniallisena ihmisenä! AH-HAH-HAH-HAH-HAAA!!!"

Sana viikoksi

"Palatakseni jänistä syövään haukkaan. Jos tämä on tapahtumana jumalalliseen järjestykseen kuulumaton, tuleeko meidän ajatella, että ihminen syömässä jotakin eläintä olisi jumalalliseen järjestelmään kuulumaton tapahtuma? Mutta jos luonto ei kuulu jumalalliseen järjestelmään, ihminen voi sitä syödä."

"Esimerkiksi suolestaessamme muikkua voimme hyvin tuntea, miten sieluumme laskeutuu jonkinlainen kylmää säteilevä rauhallisuus ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne luonnon kanssa. Saatamme ehkä tuntea liittyvämme osaksi jonkinlaista luonnollista kiertokulkua tuon suolestustoimen aikana. Kädenliike on nopea, selkeä ja sisuskalut irtoavat nopeasti ja siististi."

"Toisin on kuhan kanssa. Kun kokonainen kuha, mielellään tietenkin itse pyydetty, tuodaan taloon, on se juhlatapaus. Kala on kunnioitusta herättävän kokoinen ja näköinen. Tämän kalan siivoaja päätyy epäilemään edellistä muikun kanssa ilmitullutta huomiotaan. Ilman kunnollisia apuvälineitä, vaikkapa pelkän puukon kanssa, joutuu kalansiivoaja huomaamaan miten tuo kala ensinnäkin ikään kuin panisi vastaan koko tapahtumalle. Sen pää on melko hankala irrottaa, sen sisuskalut ovat todellakin isokokoiset ja muistuttavat paljon enemmän omiamme kuin muikun. Pienenlaista kuvotustakin voi siivoajassa herätä."

"Nämä kaksi lienevät sotaa käyvän ihmisen kaksi perustunnetta. Vaikka en ole itse sotaa kokenut, voisin ajatella näin olevan."

"Syömistoimemme tuntuu siis saattavan meidät jonkinlaiseen sotatilaan mutta samalla yhtymään luonnon kanssa."

"Tämä on hyvin ristiriitainen kokemus. Tästä puhunkin ensi kerralla, kun käsittelen sitä, tuleeko sota hyväksyä", pappi sanoi.

Viikon sana

"Sillä luonto on muutamia koti- ja karjaeläimiä sekä apinoita lukuunottamatta korkeintaan pelokas, välinpitämätön tai opportunistinen mitä tulee ihmiseen", pappi sanoi saarnastuolistaan.

"On siis turha ajatella, että luonnossa olisi jotain jumalallista, sillä ihmistähän ei voida sulkea Jumalasta pois", pappi jatkoi.

"Ja on siis näin ollen turha ajatella, että luonto olisi Jumalan ilmentymä", pappi lisäsi. "Tämä viimeisin seikka ilmenee, tai pikemminkin kuuluu kesäiltaisin, kun esimerkiksi punakylkirastas huutaa ikkunan ulkopuolella omaa kaksiosaista säveltään koko yön. Mitä tarkoitan tällä on se, hyvät seurakunnan jäsenet, että punarastas laulaa itselleen. Kuvitelkaapa nyt, että teille läheinen, sanotaan vanhempi on siirtynyt ajasta iäisyyteen, ja te kuulette ikkunastanne punakylkirastaan laulua. Hiljaisessa talossa te makaatte ja kuuntelette. Minä sanon, että se punakylkirastas ja muut sen kaltaiset korkeintaan odottavat että talon seinään tai kattoon ilmestyy tarpeeksi iso reikä, josta päästä sisään. "

"Totta on, että eräät rotat ja muurahaiset sekä ampiaiset ja muurahaiset kiinnostuvat ihmisasumuksista silloinkin kun niissä on ihmisiä, mutta niitä eivät kiinnosta ihmiset sinänsä, vaan jokin muu asia, joka niitä hyödyttää."

"Tämä on luonnon suuri tragedia. Ja ihmisen. Ihmisen rakkaus luontoa kohtaan on aina valuva hiekkaan."

"Ehkä tässä tapauksessa on erotettava flora ja fauna toisistaan. Voisiko olla, että florassa on jumalallisuutta toisin kuin faunassa (lukuun ottamatta siis yleisimpiä koti- ja karjaeläimiä sekä apinoita)? Taivaankappaleetkin, metsä, vesi, voidaan ehkä lukea jumalallisen järjestelmän osiksi. Mutta emme mene nyt tähän."

"Selväähän on, että ihminen menee kuollessaan eri paikkaan kuin esimerkiksi muurahainen, ampiainen ja lintueläimet. Jos muurahainen ei pysty muistamaan kuollutta toveriaan, niin miten sen toverin sielu voisi elää kuolemanjälkeistä elämää? Ainakaan samassa paikassa kuin ihmisen."

"Ensi viikon saarnani käsittelee sitä, miten jänistä syövä haukka, tai oikeastaan itse tapahtuma sinänsä, on jumalallisen järjestelmän ulkopuolelle laskettava tapaus, ja näin ollen jänistä ei tule surra, ellei se sitten satu olemaan lemmikkieläin ja silloinkin tietyin varauksin."

jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa jaa ja a jaa jaa jaa ja aj aaaj aaa jjaaa ja aa jaaa j aaaj jaaa jaa j aa jaaj jaaaj jaa jaa ja ajaa jaa jaa jaaj aa jaa jaa jaa jaa ja aaj jaaj ajajajaj ajajajajajajajaja

Aurinko naulaan laitettu.

Kalliorantaan kullattu sanat.

Päälliset männyt vapahdettu.

Niitä toistamaan.

Muistelimme äidin kanssa elämäämme kirkonkylällä. Meillä oli silloin läheiset välit naapurin Puurusten kanssa. Äitille muistui mieleen seuraava tapaus perheen äidistä - joka oli aikamoinen räppänä suultaan - kun tämän vieraana oli ollut eräs naisopettajakollega. Naapurin tytär oli töissä ulkomailla Espanjassa ja siellä tutustunut ja sitten alkanut seurustella mustan miehen kanssa.

"No voi hyvänen aika, onpa kauheaa, miten te olette ottaneet...", vieras oli päivitellyt asiaa. Hän oli saanut tyttären äidiltä kovaäänisen vastauksen, joka sai maisterisihmisen ihan hypähtämään:

"Samanlaiset munathan tuolla on ku muillain!"

kalliorannan kullatut sanat
naulassa roikkuvan auringon valossa

päälliset puut vapautuvat
pystyssä päin vaikenemaan

syömäpaikassa

- Minkä takia täällä on lippu puolitangosssa?
- Paavi on kuollut.
- Eihän Suomi ole katolinen maa.
- Suomi on kristitty maa, ja Paavi on kuollut.
- Ei sillä ole mitään tekemistä Suomen lipun kanssa.
- Minä kunnioitan kristitty usko.
- Kunnioita vaan.

Aurinko kultasi kalliorannan.

Ei auringonnousua tai laskua.

Ei tarinaa.

Ei sanoja.

Petäjineen.

Kuitenkin tuossa toiminnassa sen naurettavuudesta ja epävarmuudesta huolimatta oli jotain vakavaa ja jossain mielessä syvällistä. Palaamiset tekstin äärelle rakensivat hänen mielessään jotain, kuin rakennusta, työkalua, kokemusta. Tarkoituksenmukaisuutta, joka antoi mielihyvää.

Ja naurettavaahan oli vain epäonnistuminen.

Kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen...

tarina

Kaveri käveli maisemassa ja loi sitä omaksi kuvakseen. Omaksi kuvakseen se sitä loi ja loi kuvasta itsensä kuvaa. Ensimmäiseen kirjoituskertaan riitti inspis, ja toisella se jo tiesi siitä syntyvän jotakin. Hän hekumoitsi maisemassa kävelevänä monimielisenä metsänmiehenä, jolta singahteli värssyjä verkkoon, noita omakuvien kaivoja, herkkiä, kauniita ja puhtaita. Kaukana patsastelevasta eliitistä, niin; hän oli metsien henki, kuusikon mystinen karvalakki. Kuvasta nousi suloista hellimäkuvaa omaan käyttöön.

Kolmannella hän oli jo niin lähellä, ettei tahtonut mennä nukkumaan vaikka tiesi, että herättyään se olisi valmis. Neljännellä kerralla se oli valmis ja kaunis.

Viidennellä se ei toiminut lainkaan.

ihannekuva

Auringon kultaama kallioranta.

Ei auringonnousua tai laskua.

Ei tarinaa.

Ihan sanatonna.

Petäjineen.

Keski- Suomessa räjähti - hipit valtasivat tyhjän talon

"Täällä Jari-Pekka Vähänakki. Raportoin täältä Keski-Suomesta Jyväskylästä, missä me paikalliset olemme tyytyväisesti asuneet jo vuosikymmeniä eläen niin normaalia elämää kuin se vain on järjellisesti mahdollista.

Tähän normaaliuden järveen heitettiin eilen sarja Molotovin cocktaileja, kun joukko paikallisia aloittelevia mutta ihmeen hyvin organisoituneita hippejä valtasi Jyväskylän yliopiston kampuksella Pitkäkadulla sijaitsevan, tyhjillään olevan, talon. Hipit ovat jo ehtineet julistaa rakennuksen autonomiseksi yliopisto- ja kulttuuritilaksi, avata kansankeittiön sekä järjestää niin valtausjuhlat kuin talokokouksenkin.

Kaupungin poliisijohto on vastannut tähän lähettämällä paikalle 25 poliisia ja ainakin viisi poliisiautoa. Ahkerimmat heistä ovat jo ehtineet pukeutua mellakkavarusteisiin. Terveystoimi ja palolaitos ovat hippien ja poliisien esimerkkiä seuraten tuoneet paikalle neljä ambulanssia ja yhden paloauton. Jyväskylän kaupungin poliisipäällikkö Jukka Paarma-Iho, miten kommentoitte tätä kaupunkiamme järkyttänyttä väkivallan räjähdysaaltoa":

"No onhan se selvää, että hipit ovat reipastuneet kummasti tässä kaupungissa sitten viime vuosista, mutta kyllä nykyhippi jää vielä jälkeen laiskastakin poliisista."

"Ehkä haluatte tarkentaa...?"

"Meillä oli täällä hetkessä paikalla 25 poliisia ja viisi autoa. Yksi puhelinsoitto. Mitä hipeillä on? Yksi hometalo."

"Niin...?"

"Meillä on kypäriä, kilpiä, autoja, pamppuja, meillä on paremmat tilat. Paremmat kuin palolaitoksen pojilla. Ja tytöillä. Anteeksi vain."

"Teidän mielestänne nuorison asenteissa on siis parantamisen varaa?"

"Ehdottomasti. Organisointikyvyn tehostaminen, kohteen valinta, tiedottaminen. Kyllä toimittajakin näitä keksii. Nyt siellä netti-tv:ssä joku puhuu jostain rukoilemisesta sen puolesta että tilat jäisivät heidän käyttöönsä. Eivät jää."

"Kiitos teille, poliisipäällikkö Jukka Paarma-Iho."

"Ei kestä."

"Niin, me paikalliset normaalit keskisuomalaiset jäämme tänne henkitoreissamme odottamaan tämän terrorinäytelmän päättymistä. Kuulemiin täältä Seminaarinmäen kyljestä."

Autononominen tiedekunta löytyy täältä

Antoine-Laurent Lavoisier (1743-1794) laski massan häviämättömyyden.
Michael Faraday (1791-1867) havaitsi energian katoamattomuuden.
Kummatkin jäivät historiaan.

Tikli toistaa puussa säännöllisesti omaa nimeään

      tikelit, se toistaa

    joku laskee että hakkuitavoisiXsirvuodenaikanayhteensälisätäkXiskuutiota

puutullitpoistettava, tikelit, matti toistaa toistaa puussa omaa omaa nimeään

Kemijärven kuulee toistelevan
                                                Summaa hieman kuuluvammin omaa

        EU ja Venäjä toistelevat

osakkeenomistajan voi kuulla kaukaisuudessa toistelemassa


sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit
sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit
sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit

   Talous toistaa omaa nimeään

        Talous toistaa

   Talous toist

modernismi

modernismi

joskus siihen

hermostun

stepstepstepstep oo kosjukataka loo kosjunojusoo, ha ha
stepstepstepstep oo kosjukataka loo kosjunojusooooo!!!
tidi, tidi, tidi, tidi, ti, ti, ti, ti, tidi, tidii
tidi, tidi, tidi, tidi, tidi, ti tidididididi
aivasiti onakona sastaveesti mataa
vena rii jolaa aivaste kingoteraa
ai katon tema trofoo vatuasii
ha teres vasmaa leka sii
aivas poo tu piite kii oote piipoosvii
tähästääl ä metääl piktaimorii
ai ouna kasö änä jaa tuumillon ookoo
pikoo räppiste kee aa koo troo
aimlaika sheekspii aima piionii
pikoos aimei räp säm juuvana tahii
sii pivoo maaree i vate seemo see
tutepaavitepaa tät sriito kee
soo ivy EVE leemi meetis klii
ivy EVE tink viista piaa toohii
juu eve tin juuketupa araaooii
hah hah juupete tii akee maa ree
pikos te too ii skool än vii intaaa
änti oni plees juukaakoo is taaaaa!!!!
step step step step stepoo

Maantie kulkee kohtisuoraan aurinkoa taivaanrannassa.
Usot sie?

Jane Austenista ja Spedestä

Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta löysin Tietoikkunan Jane Austenista (ks. linkki alla).

Olen juuri lukemassa hänen romaaniaan Ylpeys ja Ennakkoluulo ja mieltynyt siihen kovasti. Nämä verkkosivut tavattuani sain tietää lukevani viihdettä. Luettuani kyseisen tekstin minulle jäi halu hieman parannella sitä, joten katsoin oikeudekseni lisätä siihen kursiivilla omat vaatimattomat kommenttini , jotka toivon mukaan täydentävät alkuperäistä tekstiä:

"[ Jane]Austen oli arvomaailmaltaan konservatiivinen ja kristillistä moraalikäsitystä kannattava, mutta hänen sanotaan ylittävän nämä rajat taiteessaan. Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät heidän omien motiiviensa, eikä suoraan kirjailijan arvojen mukaan. Tässä suhteessa hän on Spede Pasasta edellä.

Kuitenkaan Jane Austenin romaanit ovat niin sovinnaisia - aivan kuten myöhemmin Spede Pasasen sketsit - että ne eivät olisi voineet loukata ketään.

[....]

Jane Austenin romaanit ja Spede Show ovat viihdettä. Nuorten naisten ainoana tavoitteena on päästä hyviin naimisiin, Spedellä taas nuorten miesten ainoana tavoitteena on valloittaa vastakkainen sukupuoli. Hänen jokainen kirjansa noudattaa tätä kuviota, sankaritar saa rakastamansa miehen, rahaa ja vastarakkautta. Speden kestosankari, Uuno Turhapuro, taas onnistuu aina valloittamaan uudelleen vaimonsa, anoppinsa ja appiukkonsakin, vaikka jääkin lähes aina rahallisesti jälkeen Jane Austenin sankarittarista. (Tässä mielessä, ja vain tässä, voi Austenia pitää feministisenä kirjailijana.)"

Lähde: http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_ro_perheromaani.htm

Herra Prévertin ranskan oppitunti

Déjeuner du matin

Il a mis le café
Dans la tasse
Il a mis le lait
Dans la tasse de café
Il a mis le sucre
Dans le café au lait
Avec la petite cuiller
Il a tourné
Il a bu le café au lait
Et il a reposé la tasse
Sans me parler
Il a allumé
Une cigarette
Il a fait des ronds
Avec la fumée
Il a mis les cendres
Dans le cendrier
Sans me parler
Sans me regarder
Il s'est levé
Il a mis
Son chapeau sur sa tête
Il a mis
Son manteau de pluie
Parce qu'il pleuvait
Et il est parti
Sous la pluie
Sans une parole
Sans me regarder
Et moi j'ai pris
Ma tête dans ma main
Et j'ai pleuré.

- Jacques Prévert

tämä paikka on niin surullinen
että sekin ettei täällä kukaan katso
seinän taulutelevisiota koskettaa

Blogini YT-neuvottelut ovat tällä erää ohi.

Blogin työntekijä lomautetaan yhden lauseen jälkeen loppuviikon ajaksi.

"Näille henkilöille, joista on kuullut mutta joita ei ole tavannut, näille mielikuville, jotka menettää tavattuaan nämä henkilöt, heille tulisi mielestäni perustaa oma hautausmaansa."

"Ja sanonpa vielä senkin, ihan piruuttani, että koska hautausmaa on tässä tapauksessa ilmauksena hyvin epämääräinen ja vaikeasti käsitettävä, niin jonkinlainen säännöllisesti kokoontuva piirikin voisi tulla kysymykseen; oikeastaan se olisi ideana parempi; heistä voitaisiin kertoa tarinoita, heitä voitaisiin yhdessä erikseen muistella pääasiana se, ettei heidän muistonsa tästä maailmasta katoaisi kuten niin monen tästä maailmasta, jotta siis tältäkin asialta vältyttäisiin."

"Ja sanonpa vielä tämänkin, että sitten kun piirin jäsenet olisivat saaneet toisistaan tarpeekseen, voitaisiin nämä henkilöt lopultakin haudata, jotta tämäkin asia olisi käsitelty loppuun jonkinlaisella säädyllisyydellä ja ihmiset voisivat tiskatessa miettiä muita asioita; ja totta tosiaan: tätä hautausta varten tulisi perustaa oma hautausmaansa."

"Mutta minne?

Tammikuun viimeisenä päivänä, illan pimentyessä, paastoten.

Bloginpitäjä

BLOGINI YT-NEUVOTTELUT MENOSSA - TIEDOTE LÄHIAIKOINA...