tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

tarina

Kaveri käveli maisemassa ja loi sitä omaksi kuvakseen. Omaksi kuvakseen se sitä loi ja loi kuvasta itsensä kuvaa. Ensimmäiseen kirjoituskertaan riitti inspis, ja toisella se jo tiesi siitä syntyvän jotakin. Hän hekumoitsi maisemassa kävelevänä monimielisenä metsänmiehenä, jolta singahteli värssyjä verkkoon, noita omakuvien kaivoja, herkkiä, kauniita ja puhtaita. Kaukana patsastelevasta eliitistä, niin; hän oli metsien henki, kuusikon mystinen karvalakki. Kuvasta nousi suloista hellimäkuvaa omaan käyttöön.

Kolmannella hän oli jo niin lähellä, ettei tahtonut mennä nukkumaan vaikka tiesi, että herättyään se olisi valmis. Neljännellä kerralla se oli valmis ja kaunis.

Viidennellä se ei toiminut lainkaan.

Ei kommentteja: