Hitlerillä oli hyviäkin päiviä. H ilahtui aina suunnattomasti, kun sai kuulla jonkun työyhteisössään menevän naimisiin. Tällaisina päivinä H antoi tuoda työpöydälleen suuret puskat tulppaaneja ja ruusuja, niin että kun joku astui hänen työhuoneeseensa, oli hän kokonaan niiden peitossa. Tällöin H työnsi päänsä esiin kukkapuskien välistä ja huudahti: "Ja-ba-da-ba-duu!"

Joskus H pahoinpiteli rakastamiaan kukkia. Hän saattoi kuristaa niiden varsia, lyödä niillä (naispuolisia) alaisiaan päähän ja (miespuolisia) nivusiin ja syöttää niitä väkipakolla ratin avulla koiralleen Blondille. Tästä Eva moittikin joskus miestään ankarasti. H häpesi usein käytöstään ja saattoi kieltää itseltään viikkokausiksi kaikenlaiset kukkalähetykset. "Kaikilla meistä on pimeä puolemme", H supisi usein, varsinkin sodan loppuaikoina, kun oli taas sortunut "kirottuun pakkomielteeseensä", kuten hän asiaa nimitti.

H saattoi olla ilkeämielinen myös keittiövälineille. Sodan loppuajalta on varmaa tietoa siitä, että viimeisenä elinviikkonaan bunkkerissaan H hakkasi joka päivä aamuseitsemästä iltakuuteen suurta valurautapannua päähänsä. Erityisen julma hän oli ruokailuvälineille, joista terävimpiä pahoinpiteli pistelemällä niitä pystyyn varpaidensa väleihin ja työntämällä niitä sattumanvaraisista ruumiinaukoistaan sisään. H:n huonoryhtisyys sodan lopulla selittyykin hänen kehossaan olleesta suuresta määrästä metallia. H kuoli onnistuttuaan nielaisemaan kahdeksan Luger-pistoolia. Hänen viimeisistä sanoistaan ei saatu selvää.