Kun pääsen Pietarissa - miten vain kahden ja puolen tunnin junamatkan päässä Kouvolasta voikin olla tällainen miljoonakaupunki - sisään Eremitaasin saleihin, ihmettelen, miksi huoneet ovat näin pimeitä? Isoista tummista tauluista ei näe mitään ja jos yrittää, vain ikkunoiden valo heijastuu pinnoilta silmille. Toiseksi: ovatko kosteusarvotkaan kohdillaan; huoneissa on kylmä, ikkunoista vetää varmasti. Kolmanneksi: miten täällä löytää minnekään, edes kartan kanssa?
Toisessa kerroksessa, kuljettuani päämäärättömästi erinäisten salien läpi, löydän tämän:
 |
| Etienne -Maurice Falconet: L'amour menacant (1757) |
 |
| Houdonin silmää miellyttävät marmorilaskokset |
Vaikuttavimmat teokset minulle toisessa kerroksessa - muissa kerroksissa en ehtinytkään käydä, tai no, en löytänyt kolmanteen - olivat kuitenkin Rembrandtia.
Rembrandtin muotokuvissa miellyttivät erityisesti silmät. Vanhan juutalaisen miehen, vanhan naisen muotokuvissa on syvyyttä. Vaikutus katsojaan on välitön. Alla runoilija Jeremias de Deckerin muotokuva (1660). Ensivaikutelma: ylpeä, omanarvontuntoinen (komea hattu, kaulukset). Sitten: vakava, syvämietteinen (alas luotu katse). Kasvoille käyvä valo ja hatun silmille luoma varjo luovat kontrastin joka mielestäni myös korostaa kohteen ulkopuolisuutta, hän on tarkkailija.
Maalaukset mahdollistavat monta tulkintaa. Minua miellytti myös Rembrandtin omaperäinen maalausjälki. Isompia töitä olivat Danae ja Tuhlaajapojan paluu.
 |
| Herra Jeremias de Decker (1609-1666) |
Samana päivänä ennen Eremitaasia kävin eurooppalaisen nykytaiteen biennaalissa Manifesta 10, joka oli sekin mielenkiintoinen. Ehkä siitä seuraavaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti