Katsoessaan tien varteen kerättyä kantopinoa yrittäjä ei katsonut maalatakseen
kuvaa vaan laskeakseen siitä maksettavan hinnan. Katsoi työntekijä. Kummallekaan ei tästä kertynyt palkkaa. Olivatko he siinä kaksin nyt, yrittäjä, halkaistu lanttu, työntekijä, siivu, yhdessä, erikseen aukon laidalla, halkaisseet itsensä, katsomisen, laskemistyön, työn käyttöön. Ne ovat näitä nyt, puvuissaan nyt, moi moita nyt, hei heitä nyt kunnes viikonlo

Ja kun se kääntyy se toinen katsomasta pinoa, puhuu työntekijälleen, niin se maustelee puhettaan huumorilla, se on sen työminä, ihan hyvä minä se on, työntekijä ajattelee, se rasvaa saranat, öljyää, tämä helpompi minäpainos, kanelitanko, suola.

Perhettä ei pitänyt työntekijälle alun perin näyttää, mutta aamulla soitettaessa sen kuuli hengittävän taustalla lasten äänistä. Eikä veloista, lainoista, rahasta, siitä kertoivat vain tauot kun neuvoteltiin palkka, kun mietti mihin tuon sijoittaisi tässä firmassa ja olisiko siitä jo muuhunkin.

Niin pysyvät nämä, yrittäjä, työntekijä, raha ja perhe,
ja suurin näistä on perhe.