Eremitaasin Rembrandtit

Kun pääsen Pietarissa - miten vain kahden ja puolen tunnin junamatkan päässä Kouvolasta voikin olla tällainen miljoonakaupunki - sisään Eremitaasin saleihin, ihmettelen, miksi huoneet ovat näin pimeitä? Isoista tummista tauluista ei näe mitään ja jos yrittää, vain ikkunoiden valo heijastuu pinnoilta silmille. Toiseksi: ovatko kosteusarvotkaan kohdillaan; huoneissa on kylmä, ikkunoista vetää varmasti. Kolmanneksi: miten täällä löytää minnekään, edes kartan kanssa?

Toisessa kerroksessa, kuljettuani päämäärättömästi erinäisten salien läpi, löydän tämän:

Etienne -Maurice Falconet: L'amour menacant (1757)

No niin! Tästä jo näkeekin jotain. Pian tämän jälkeen - vai oliko se tätä ennen - tapaan Jean-Antoine Houdonin patsaan Voltairesta, jonka ilmeikkyys on minulle tuttu sukulaiseni kodin kopiopystistä, sekä hänen lukuisat rintakuvansa.

Houdonin silmää miellyttävät marmorilaskokset

Vaikuttavimmat teokset minulle toisessa kerroksessa - muissa kerroksissa en ehtinytkään käydä, tai no, en löytänyt kolmanteen - olivat kuitenkin Rembrandtia.

Rembrandtin muotokuvissa miellyttivät erityisesti silmät. Vanhan juutalaisen miehen, vanhan naisen muotokuvissa on syvyyttä. Vaikutus katsojaan on välitön. Alla runoilija Jeremias de Deckerin muotokuva (1660). Ensivaikutelma: ylpeä, omanarvontuntoinen (komea hattu, kaulukset). Sitten: vakava, syvämietteinen (alas luotu katse). Kasvoille käyvä valo ja hatun silmille luoma varjo luovat kontrastin joka mielestäni myös korostaa kohteen ulkopuolisuutta, hän on tarkkailija.

Maalaukset mahdollistavat monta tulkintaa. Minua miellytti myös Rembrandtin omaperäinen maalausjälki. Isompia töitä olivat Danae ja Tuhlaajapojan paluu.

Herra Jeremias de Decker (1609-1666)

Samana päivänä ennen Eremitaasia kävin eurooppalaisen nykytaiteen biennaalissa Manifesta 10, joka oli sekin mielenkiintoinen. Ehkä siitä seuraavaksi...

Yksi taide- ja (populaari)tiedekokemus

Alkeishiukkaset muodostavat atomeja, atomit molekyylejä, molekyylit soluja ja soluista muodostumme me. Voiko näin ollen elämämme - koko elämämme - palauttaa alkeishiukkastasolle? Ajatuksemme, minämme, valintamme: voimmeko puhua vapaasta tahdosta? Vastaus tähän jäänee (vielä) filosofiseksi spekulaatioksi?

Tätä mietin lukiessani Neil Shubinin kirjaa Universumi sisällämme. Helsingissä käyn Taidehallissa valokuvaaja Esko Männikön näyttelyssä. Vastapäätä on Luonnontieteellinen keskusmuseo, jossa myös käyn. Miten kokemukset erosivat toisistaan? Miten Shubinin lukeminen eroaa Knausgårdin Taistelustani?

Kun Luonnontieteellisessä katson selkärankaisten kehitystä homo sapiensiin saakka, saatan tuntea ihmetystä, epämääräistä ihmeen tuntua, tyydytystä ymmärtäessäni evien kehittyneen raajoiksi miljoonien vuosien kuluessa. Kun katson Männikön tauluja, en ymmärrä paljoakaan, mutta tunnen. En tiedä mikä liikahtaa, mutta poistuessani rakennuksesta melkein jo tiedän jotain olevan mukanani.

Taide, tässä tapauksessa valokuvat, aktivoivat emotionaalisen (irrationaalisen?) puolen minussa. Niin korvaamaton kuin vesimolekyyli onkin elämän kannalta, en saata muodostaa siihen tunnesidettä. Näistä kahdesta kokemuksesta on toinen henkilökohtaisempi.

Pieniä huomioita Lontoon-matkalta: National Gallery

Joseph Wright 'of Derby': An Experiment on a Bird in the Air Pump (1768)

Kolmipäiväisen Lontoon-matkani ensimmäisenä iltana matkasin metrolla Mile Endin metroasemalta East Endissä Charing Crossiin ja sieltä sitten jalkaisin Trafalgar Squaren (amiraali Nelsonin patsas on valtava!) kautta National Galleryyn. Upea paikka! Yksi mieleenpainuvista elämyksistä oli yllä oleva valistusaikainen Joseph Wrightin maalaus. Henkilöiden sommittelu ja valon käyttö oli varmaan tässä mikä kiinnitti ensin huomioni sekä se, että hahmot ovat niin elävän tuntuisia. Tässä tiivistyi jotain sellaista tieteeseen liitettävää hurmiota ja pelkoa, en paremmin sitä osaa sanoa. Kiinnitin huomiota kahteen tyttöön, joista toinen seuraa katseellaan lasikuvun sisään teljettyä linturaukkaa toisen taas peittäessä silmänsä. Toimijoita maalauksessa ovat keskellä oleva mies ja oikealla (kaihtimet avaava?) poika (huomaa kuu!) kun taas läsnäoleva nainen ja tytöt jäävät statisteiksi. Oikealla alakulmassa harmaapäinen ja hieman kumara mies tuijottaa alaviistoon hieman synkän oloisena. Kontrastina hänelle näen vasemmassa alanurkassa istuvan suoraryhtisen ja suoraan eteensä tuijottavan nuorukaisen. Kaksi näkökulmaa, kaksi tulevaisuuden visiota. Mitä muuta näette teoksessa? Suurempi kuva siitä löytyy National Galleryn sivuilta tästä.

Joko sanoin rakastavani

omenapaistostasi

yhtä lailla kuin edellisiä?

Olen laskenut kanelitäplätähtiä

saamatta yhteen

päiviemme lopullista määrää.              

Perspektiivi

Maantie kohtisuoraan aurinkoa horisontissa.
Piirtyvä usko.

For Matt

Eromme tässä
noustessasi paluulennolle
kaupunkiin,
josta uupuneena
käytit sanaa
nonstop,
Lontoolle omistettu
runokokoelma
yhä mukanasi.

Matkalla yksien liikennevalojen
kuntaliitoskaupunkiini
mietin jäähyväistemme merkitystä
suhteessa kentän kahvilapöydässä
läppäriään määrätietoisesti takoneeseen työntekijään,
ympärillään satunnaisia
kahvikuppien ja tassien kolahduksia.

Viikko lienee hyvä aika,
ilman että kymmenen vuoden
tarvitsee nyt kulua,
lämmetä taas ystävyydelle,
joka on, eikö olekin,
määräänsä suurempaa.

Muistan yhä kun haimme rannasta,

         isä ja poika,

    tuulenkaatojako ne olivat,

         katselleeni vastarannan mäen kuusimetsää

    ja nähneeni siinä jumalan kudosta,

rankojen kolinan niiden noustessa lavalle,

     sanomattoman kaiun kimpoilemassa

                 tyhjällä lahdella.

Murhamies siltä kylältä

            kyyditsi vastarannan puita

          tukkeina pois.

              Se oli sitä aikaa

                    kun isä vielä eli.

Ja niinhän se on,

    ettei näkemäänsä voi turhaa luottaa,

poissalo, kun sitä kestää tarpeeksi,

on vain poissaoloa

        ja rakkaus

                 elävien asia.

Lapsi huutaa nimeäsi,

hysteerisesti, niin kuin kesän vihreydessä on

kohtuuttomuuden tuntu,

rakkautta,

kuten punakylkirastas laulaa

vanhempasi kuolinpäivänä läpi yön

koska on kevät.

On kevät,

ei rakastaa voi kokonaan ohi,

ei toinen tavoita toistaan

eikä rakastaa voi kokonaan ohi.

kuu
naisen mustelmat
näkyy päivänvalossakin
heijastaa iänikuisen
aurinkonsa valoa

Korkea-arvoisen upseerin kuva. Miehen kuva. Kirjan kannessa. Macho, macho man. Jos kieltäydytte juomasta lasillista kanssani, joudun ampumaan teidät. Siinä tapauksessa vaadin, että minut tuomitaan sotaoikeuden kaikkien pykälien mukaan. Matti Kuusi. Sukupolven kuva. Moni ei ehkä ymmärrä. Haluan ymmärtää. Sukulaismies, joka kertoi ihmeellisiä tarinoita rintamalta. Vasta myöhemmin isä tajusi, että se oli suoraan Ryhmystä ja Romppaisesta. Sodan aikana on sodan ihanteet. Eikö ole oltava. Siinä ollaan sitten kiinni kuin kirjan kannessa.

kevätpäiviä

Pitkiä, aurinkoisia kevätpäiviä. Parempia kuin kesä. Foibos ei polta vielä maata eikä nahkaa. Hakkasin lopulta pystyyn kuolleen omenapuun maahan kirveellä, en jaksanut kymmentä minuuttia kauempaa keväthuoltoa kaivanneen moottorisahan kanssa. Mustaherukkapensaat olivat siinä vieressä. Niistä pitäisi leikata kuivat oksat pois, muistan sen kerran olin poimimassa vanhempien kanssa niiden marjoja. Ovatko ne sitten menneen mausoleumeja, taas muistutus kuolemasta, ovat varmaan ennen kuin leikkaan ne kuivat oksat, tai joku leikkaa mutta se on jo jonkun muun tarina.
Kaksi pyytä tepasteli pihamaalla, ne liikkuvat pareittain muutaman hehtaarin alueella, ovat paikkalintuja, mietin että jos ne haluaisi ampua niin saisiko, mutta ei saa viittäkymmentä metriä lähempää asuinrakennuksesta, sitä paitsi on rauhoitusaika. Milloin sinä olet alkanut kiinnostua eläinten tappamisesta, vaimo kysyi, eikä kun maaseutuelämästä pitää ottaa kaikki ilo irti, minä sanoin. Luin luonto-oppaasta että ne ovat yksiavioisia. On hauskaa leikkiä hetken läkkiseppä Lindbladia, laitella lapsille riippumattoa, linnuille pönttöä, haaveilla - siitä on sukulaisissakin esimerkkejä useammassa polvessa.

- Suutelun hyöty."Vastoin erästä italialaista lehteä, joka on sanonut suuteloa vaaralliseksi terveydenhoidollisessa katsannossa, sanoo englantilainen lehti Vegetarian sitä sangen hyödylliseksi. Syy tosin ei ole aivan runollinen, mutta suutelun hyöty on sittenkin todistettu: siinä tulevat erilaiset, keskenään viholliset mikroobit yhteen ja syövät toinen toisensa.
Näin tekee tiede kaiken selväksi ja yksinkertaiseksi."
- Uusi Savo, 25.1.1898.

Kirjoittamiseen on lähes yhtä matala kynnys kuin ajatteluun.
Sitä ei vain sanota ääneen.
Luetaan.

pieni romanttinen moralismi

ennen kuolemaa näkee silmissään
miljoona teräväpiirtopillukuvaa

Oi punarinta,
sulostuttaja illan,
kenelle laulat?
Hämärä on jo tullut...
Kenelle oikein laulat?

Näin unta talvisodasta. Luutnantti ja komppanianpäällikkö Aarne "Marokon Kauhu" Juutilainen läpikävi rankkaa sukupuolenkorjausta hormonihoitoineen. Rykmentinjohdossa asia aiheutti jonkin verran nikottelua, mutta miehet osasivat suhtautua. Kauhuhan tunnettiin jo "persoonana". Ainoastaan tarkka-ampuja Simo Häyhältä ei saatu minkäänlaista mielipidettä asiaan. Lopulta korsutoverien ankarasti tivaamana hänestä irtosi vain: "Kaipa tuohon silimä tottuu."

Ole hyvä ja valitse seuraavista

Uusi teksti – Muokkaa tekstejä – Asetukset – Ulkoasu – Ansaitse rahaa

Kalliolla valo ja varjo koskettavat toisiaan.
Mykkänä aukeavat kuvan eteen asetetut sanat.

Kiireelliset Business Partnership Needed

KIIREELLISISTД liiketoiminnan Patrick K. W. CHAN!
LДHETTДJД: Mr. Patrick K. W. Chan
(Varapuheenjohtaja & Executive Officer)
Bank of China Limited
Hong Kong.

Olen Mr. Patrick KW Chan varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja Bank of China Limited, Hong Kong. Minulla on tuottoisaa liiketoimintaa foorumeilla aivohalvaus yhteistд etua jakaa teidдn kanssanne, ja se liittyy siirtдд suuren summan rahaa. Minulla on viittaus minun pyrkimys, joka sopii minun ehdotettu liikesuhde. Jos olet kiinnostunut tyцskentelemддn kanssamme minun tehdд yhteyttд minuun kautta minun yksityinen e-mail (patrickchan.89126@yahoo.com.hk) lisдtietoja, jos lдhetд minulle.

Sinun Koko nimi:
Puhelin ja faksi:
Maa:

Pian vastauksen tдhдn kirjeeseen on appreciated.Sincerely,

Mr. Patrick K. W. Chan

Sдhkцposti:patrickchan.89126@yahoo.com.hk

On melkoisen energiaa vievää sanoa suomeksi 'institutionalisoituminen'.
Se on muutenkin koominen ilmaisu. Siinä on yksitoista (11) tavua, siinä on murreilmaisun häivähdystä ("Oltiin päntin kanssa tutiolla") ja se tuo mieleen lapselle lepertelyn (Nyt tutimaan"). Juuri ennen nukahtamista siitä tulee mieleen muun muassa napakettu ja Suomen luonnonvaraisten soiden nykytilanne.

Ranskalainen suhauttaa nopeasti än-sti-ty-sjon. Institutionalization käynee englantilaiselta varmasti sekin suhteellisen vaivattomasti (vaiko ei)? Mikähän olisi sopiva uusi ilmaisu tälle sanalle?

Hedelmällinen menu Kuoleman surun tapaan

Vihreitä neulasia hiekan seassa

Muistorikkaita makuelämyksiä

Tervetuloa uudelleen