kalliorannan kullatut sanat
naulassa roikkuvan auringon valossa

päälliset puut vapautuvat
pystyssä päin vaikenemaan

syömäpaikassa

- Minkä takia täällä on lippu puolitangosssa?
- Paavi on kuollut.
- Eihän Suomi ole katolinen maa.
- Suomi on kristitty maa, ja Paavi on kuollut.
- Ei sillä ole mitään tekemistä Suomen lipun kanssa.
- Minä kunnioitan kristitty usko.
- Kunnioita vaan.

Aurinko kultasi kalliorannan.

Ei auringonnousua tai laskua.

Ei tarinaa.

Ei sanoja.

Petäjineen.

Kuitenkin tuossa toiminnassa sen naurettavuudesta ja epävarmuudesta huolimatta oli jotain vakavaa ja jossain mielessä syvällistä. Palaamiset tekstin äärelle rakensivat hänen mielessään jotain, kuin rakennusta, työkalua, kokemusta. Tarkoituksenmukaisuutta, joka antoi mielihyvää.

Ja naurettavaahan oli vain epäonnistuminen.

Kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen...

tarina

Kaveri käveli maisemassa ja loi sitä omaksi kuvakseen. Omaksi kuvakseen se sitä loi ja loi kuvasta itsensä kuvaa. Ensimmäiseen kirjoituskertaan riitti inspis, ja toisella se jo tiesi siitä syntyvän jotakin. Hän hekumoitsi maisemassa kävelevänä monimielisenä metsänmiehenä, jolta singahteli värssyjä verkkoon, noita omakuvien kaivoja, herkkiä, kauniita ja puhtaita. Kaukana patsastelevasta eliitistä, niin; hän oli metsien henki, kuusikon mystinen karvalakki. Kuvasta nousi suloista hellimäkuvaa omaan käyttöön.

Kolmannella hän oli jo niin lähellä, ettei tahtonut mennä nukkumaan vaikka tiesi, että herättyään se olisi valmis. Neljännellä kerralla se oli valmis ja kaunis.

Viidennellä se ei toiminut lainkaan.

ihannekuva

Auringon kultaama kallioranta.

Ei auringonnousua tai laskua.

Ei tarinaa.

Ihan sanatonna.

Petäjineen.

Keski- Suomessa räjähti - hipit valtasivat tyhjän talon

"Täällä Jari-Pekka Vähänakki. Raportoin täältä Keski-Suomesta Jyväskylästä, missä me paikalliset olemme tyytyväisesti asuneet jo vuosikymmeniä eläen niin normaalia elämää kuin se vain on järjellisesti mahdollista.

Tähän normaaliuden järveen heitettiin eilen sarja Molotovin cocktaileja, kun joukko paikallisia aloittelevia mutta ihmeen hyvin organisoituneita hippejä valtasi Jyväskylän yliopiston kampuksella Pitkäkadulla sijaitsevan, tyhjillään olevan, talon. Hipit ovat jo ehtineet julistaa rakennuksen autonomiseksi yliopisto- ja kulttuuritilaksi, avata kansankeittiön sekä järjestää niin valtausjuhlat kuin talokokouksenkin.

Kaupungin poliisijohto on vastannut tähän lähettämällä paikalle 25 poliisia ja ainakin viisi poliisiautoa. Ahkerimmat heistä ovat jo ehtineet pukeutua mellakkavarusteisiin. Terveystoimi ja palolaitos ovat hippien ja poliisien esimerkkiä seuraten tuoneet paikalle neljä ambulanssia ja yhden paloauton. Jyväskylän kaupungin poliisipäällikkö Jukka Paarma-Iho, miten kommentoitte tätä kaupunkiamme järkyttänyttä väkivallan räjähdysaaltoa":

"No onhan se selvää, että hipit ovat reipastuneet kummasti tässä kaupungissa sitten viime vuosista, mutta kyllä nykyhippi jää vielä jälkeen laiskastakin poliisista."

"Ehkä haluatte tarkentaa...?"

"Meillä oli täällä hetkessä paikalla 25 poliisia ja viisi autoa. Yksi puhelinsoitto. Mitä hipeillä on? Yksi hometalo."

"Niin...?"

"Meillä on kypäriä, kilpiä, autoja, pamppuja, meillä on paremmat tilat. Paremmat kuin palolaitoksen pojilla. Ja tytöillä. Anteeksi vain."

"Teidän mielestänne nuorison asenteissa on siis parantamisen varaa?"

"Ehdottomasti. Organisointikyvyn tehostaminen, kohteen valinta, tiedottaminen. Kyllä toimittajakin näitä keksii. Nyt siellä netti-tv:ssä joku puhuu jostain rukoilemisesta sen puolesta että tilat jäisivät heidän käyttöönsä. Eivät jää."

"Kiitos teille, poliisipäällikkö Jukka Paarma-Iho."

"Ei kestä."

"Niin, me paikalliset normaalit keskisuomalaiset jäämme tänne henkitoreissamme odottamaan tämän terrorinäytelmän päättymistä. Kuulemiin täältä Seminaarinmäen kyljestä."

Autononominen tiedekunta löytyy täältä

Antoine-Laurent Lavoisier (1743-1794) laski massan häviämättömyyden.
Michael Faraday (1791-1867) havaitsi energian katoamattomuuden.
Kummatkin jäivät historiaan.

Tikli toistaa puussa säännöllisesti omaa nimeään

      tikelit, se toistaa

    joku laskee että hakkuitavoisiXsirvuodenaikanayhteensälisätäkXiskuutiota

puutullitpoistettava, tikelit, matti toistaa toistaa puussa omaa omaa nimeään

Kemijärven kuulee toistelevan
                                                Summaa hieman kuuluvammin omaa

        EU ja Venäjä toistelevat

osakkeenomistajan voi kuulla kaukaisuudessa toistelemassa


sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit
sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit
sopeutustalvitoimitoimintaympäristönmuutoksia, tikelit

   Talous toistaa omaa nimeään

        Talous toistaa

   Talous toist

modernismi

modernismi

joskus siihen

hermostun

stepstepstepstep oo kosjukataka loo kosjunojusoo, ha ha
stepstepstepstep oo kosjukataka loo kosjunojusooooo!!!
tidi, tidi, tidi, tidi, ti, ti, ti, ti, tidi, tidii
tidi, tidi, tidi, tidi, tidi, ti tidididididi
aivasiti onakona sastaveesti mataa
vena rii jolaa aivaste kingoteraa
ai katon tema trofoo vatuasii
ha teres vasmaa leka sii
aivas poo tu piite kii oote piipoosvii
tähästääl ä metääl piktaimorii
ai ouna kasö änä jaa tuumillon ookoo
pikoo räppiste kee aa koo troo
aimlaika sheekspii aima piionii
pikoos aimei räp säm juuvana tahii
sii pivoo maaree i vate seemo see
tutepaavitepaa tät sriito kee
soo ivy EVE leemi meetis klii
ivy EVE tink viista piaa toohii
juu eve tin juuketupa araaooii
hah hah juupete tii akee maa ree
pikos te too ii skool än vii intaaa
änti oni plees juukaakoo is taaaaa!!!!
step step step step stepoo

Maantie kulkee kohtisuoraan aurinkoa taivaanrannassa.
Usot sie?

Jane Austenista ja Spedestä

Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta löysin Tietoikkunan Jane Austenista (ks. linkki alla).

Olen juuri lukemassa hänen romaaniaan Ylpeys ja Ennakkoluulo ja mieltynyt siihen kovasti. Nämä verkkosivut tavattuani sain tietää lukevani viihdettä. Luettuani kyseisen tekstin minulle jäi halu hieman parannella sitä, joten katsoin oikeudekseni lisätä siihen kursiivilla omat vaatimattomat kommenttini , jotka toivon mukaan täydentävät alkuperäistä tekstiä:

"[ Jane]Austen oli arvomaailmaltaan konservatiivinen ja kristillistä moraalikäsitystä kannattava, mutta hänen sanotaan ylittävän nämä rajat taiteessaan. Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät heidän omien motiiviensa, eikä suoraan kirjailijan arvojen mukaan. Tässä suhteessa hän on Spede Pasasta edellä.

Kuitenkaan Jane Austenin romaanit ovat niin sovinnaisia - aivan kuten myöhemmin Spede Pasasen sketsit - että ne eivät olisi voineet loukata ketään.

[....]

Jane Austenin romaanit ja Spede Show ovat viihdettä. Nuorten naisten ainoana tavoitteena on päästä hyviin naimisiin, Spedellä taas nuorten miesten ainoana tavoitteena on valloittaa vastakkainen sukupuoli. Hänen jokainen kirjansa noudattaa tätä kuviota, sankaritar saa rakastamansa miehen, rahaa ja vastarakkautta. Speden kestosankari, Uuno Turhapuro, taas onnistuu aina valloittamaan uudelleen vaimonsa, anoppinsa ja appiukkonsakin, vaikka jääkin lähes aina rahallisesti jälkeen Jane Austenin sankarittarista. (Tässä mielessä, ja vain tässä, voi Austenia pitää feministisenä kirjailijana.)"

Lähde: http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_ro_perheromaani.htm

Herra Prévertin ranskan oppitunti

Déjeuner du matin

Il a mis le café
Dans la tasse
Il a mis le lait
Dans la tasse de café
Il a mis le sucre
Dans le café au lait
Avec la petite cuiller
Il a tourné
Il a bu le café au lait
Et il a reposé la tasse
Sans me parler
Il a allumé
Une cigarette
Il a fait des ronds
Avec la fumée
Il a mis les cendres
Dans le cendrier
Sans me parler
Sans me regarder
Il s'est levé
Il a mis
Son chapeau sur sa tête
Il a mis
Son manteau de pluie
Parce qu'il pleuvait
Et il est parti
Sous la pluie
Sans une parole
Sans me regarder
Et moi j'ai pris
Ma tête dans ma main
Et j'ai pleuré.

- Jacques Prévert

tämä paikka on niin surullinen
että sekin ettei täällä kukaan katso
seinän taulutelevisiota koskettaa

Blogini YT-neuvottelut ovat tällä erää ohi.

Blogin työntekijä lomautetaan yhden lauseen jälkeen loppuviikon ajaksi.

"Näille henkilöille, joista on kuullut mutta joita ei ole tavannut, näille mielikuville, jotka menettää tavattuaan nämä henkilöt, heille tulisi mielestäni perustaa oma hautausmaansa."

"Ja sanonpa vielä senkin, ihan piruuttani, että koska hautausmaa on tässä tapauksessa ilmauksena hyvin epämääräinen ja vaikeasti käsitettävä, niin jonkinlainen säännöllisesti kokoontuva piirikin voisi tulla kysymykseen; oikeastaan se olisi ideana parempi; heistä voitaisiin kertoa tarinoita, heitä voitaisiin yhdessä erikseen muistella pääasiana se, ettei heidän muistonsa tästä maailmasta katoaisi kuten niin monen tästä maailmasta, jotta siis tältäkin asialta vältyttäisiin."

"Ja sanonpa vielä tämänkin, että sitten kun piirin jäsenet olisivat saaneet toisistaan tarpeekseen, voitaisiin nämä henkilöt lopultakin haudata, jotta tämäkin asia olisi käsitelty loppuun jonkinlaisella säädyllisyydellä ja ihmiset voisivat tiskatessa miettiä muita asioita; ja totta tosiaan: tätä hautausta varten tulisi perustaa oma hautausmaansa."

"Mutta minne?

Tammikuun viimeisenä päivänä, illan pimentyessä, paastoten.

Bloginpitäjä

BLOGINI YT-NEUVOTTELUT MENOSSA - TIEDOTE LÄHIAIKOINA...

Aurinko on taivaanrannassa.
Usko polkee sinne päin maantietä pitkin.

Helvetti

Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
salit hohteli kullasta, loisteli jäältä,
ja naisia, paljaita sieltä täältä,
minun vuoteeni tanssien ympäröi,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"mikä paikka tää, ei tunnu tää elämältä,
ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää?"
"On, naisia on", piru rähinöi
ja mielettömästi pianoa löi.

Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin:
"Näitä lempiä saako?"
"Saa, lempiä saa", piru rähinöi
ja aivan hurjasti pianoa löi.

Vein naisista kauneimman vuoteellein,
kädet kauniit kiertyivät kaulallein,
ja nurkassa piru pianoa löi.
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mut arvatkaas veljet mitä?
Sillä ei ollutkaan sitä.

Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Kuinka olla näin voikaan?"
-"Ei helvetti tää muuten oiskaan!" piru rähinöi
ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.

Uuno Kailas

Sen salot kuin siniset on (2007)

Leffassa Kun joki tulvii (1984) maanviljelijä Tom Garvey (Mel Gibson) kohottaa haulikonpiipun tunkeilijoita kohti vierellään perheensä ja lausuu: "Pois mailtani." Ison Pahan Yhtiön edustaja, joka haluaa muuttaa laakson jota Melin suku on asuttanut jo ammoisista ajoista vesialtaaksi, on rekrytoinut paikalle tilapäismajoitukseen joutuneita, mailtaan ajettuja ja nälkäisiä ex-maanviljelijöitä purkamaan Melin perheen maissisatoa turvaavat hiekkasäkeistä ja mudasta kootut patovallit. Elokuvan lakipiste on saavutettu. Puun (joki tulvii) ja kuoren (Iso Paha Yhtiö riistää viljanhinnoissa) välissä sinnitellyt maanviljelijä uhkaa lopussa joutua suoranaisen rikoksen uhriksi. Tähän voi Tennesseen maamies vastata vain yhdellä tavalla: "Hae haulikko, poika".

Saisiko samanlaista draamaa aikaiseksi yläsavolaisissa maisemissa? Kaupunkilaistunut poika palaa kotiseudulleen. Isä on kuollut traktorin päälle, vain metsä on pystyssä. Suru painaa, mutta metsänhoitosuunnitelma on tehtävä. Isä olisi halunnut niin. Metsänhoitoyhdistyksestä käy isän vanha tuttava käymässä kukkien kanssa, osaa otetaan, sitten kahvit. Ei sitä olisi uskonut, että niin nuorena vielä. Seuraavalla viikolla hautajaisten jälkeen yhdistyksen mies tuo hoitoehdotuksen. "Nuorelle isännälle". Samalla istutetaan peruna. Nuorempi mies on edessä, kun metsänhoitoyhdistyksen mies kertoo miten mukava on nähdä nuorta verta täällä sydänmaalla. Niin, en oo sitä kyllä kenellekään kertonu, mutta se sinun isäsi se pelasti tämän pojan hengen. Tipuin veneestä kun olin juovuspäissäni lähtenyt akkaani karkuun järvelle, samalla katiskoita kahtomaan, ja humpsis sinne vaan. No, isäsi se oli samaan aikaan hiekkaa rannalle veättämässä ja haki minut sieltä pois, minä tarrasin veneen laidasta kiinni ja isäsi souteli pikku hiljaa rannalle. Eikä tullut ikinä kiitettyä. Tässä vaiheessa yhdistyksen mies ei kehtaa pyytää paperilleen nimeä vaan poistuu. Poika, joka on vietelty kaupungissa cityvihreyteen, on koskettunut syvästi ja ymmärtää nyt pahojen puheiden keskustalaisista olevan pinnallisten ja kyynisten laskettelua harrastavien kaupunkilaisten panettelua. Pottu on istutettu, taimen on alulla. Seuraavana päivänä tulee puhelinsoitto. Se on Unto, vastikään perustetun paikallisen täyden palvelun metsäpalvelufirman vastuunalainen yhtiömies ja vanha rippikouluihastus. Poika ilahtuu ja kutsuu kylään. Menneet sattumukset käydään yhdessä läpi ja upotaan hiljaisuuteen. Eteisen kynnyksellä seistään pitkään. Unto huomaa naulakossa muistorikkaan Iron Maiden -lippalakin ja kurottuu sitä kohti, päivittelee ja ojentaa sen pojalle. Iho hipaisee ihoa, yöstä tulee pitkä, viikosta lyhyt. Kun poika ja Unto multaavat yhdessä pottua, pihaan kaartaa metsänhoitoyhdistyksen auto. Kumman tarjouksen poika valitsee? Ihanan ja samalla häpeällisen Unton vai rakkaan isän vanhan ystävän ja kunnallisvaaliehdokas Johanneksen?